Osakkeet

Salkun surkimukset 2021

Alkuvuosi on ollut pääasiassa tuottoisaa aikaa meille osakesijoittajille. Puhumattakaan vuoden 2020 loppupuoliskosta, kunhan vain tajusi olla myymättä koronadipissä. Tai peräti jopa tankata synkimmällä hetkellä. Tursaankin salkkuun tarttui pari helmeä, nimittäin Harvia ja Revenio sekä verkkokaupallaan S-ryhmän ohi kiilannut Kesko. Valitettavasti luovuin parista pikkuhelmestä (Viafin, Relais), mutta kokonaisuudessaan taisin päästä hieman plussalle. Valitettavasti tämän vuoden saldo… Jatka lukemista Salkun surkimukset 2021

Asuntosijoittaminen

Autohallipaikka 0 euron omalla pääomalla!

Kirjoittelin viime syksynä autohallipaikan ostosta puoleen hintaan. Nähtävästi autopaikoissa on edelleen ilmaa hinnoissa, sillä tällä kertaa nappasimme autohallipaikan pyöreällä nollalla eurolla. Mitenkäs se nyt on mahdollista? Kas näin! Neljännen sijoitusasuntoni (tai puolikas, kuten lähes kaikki salkkuni asunnoista) vuokralainen pakkasi juuri kimpsunsa ja uusi vuokralainen kyseli autopaikan perään. Tässäkään espoolaisessa lähiössä kun ei juuri kadunvarsipysäköintiä ole… Jatka lukemista Autohallipaikka 0 euron omalla pääomalla!

Kryptovaluutat

Passiivista korkotuottoa kryptoille – testissä suomalainen Aave

Moni meistä kryptosijoittajista tuntee Aave-palvelun. Tai ainakin sen käyttämä natiivitoken $AAVE on tuttu, sillä sekä Coinmotion ja Northcrypto ovat ottaneet sen valikoimiinsa. Tämä tuskin johtuu suomalaisten hillittömästä innostuksesta tähän DeFi-palveluun, vaan enemmänkin epäilen syyksi sitä, että Aaven perustaja ja vetäjä on suomalainen Stani Kulechov. Muiden menestyneiden krypto-yrittäjien tapaan hänkin seilaa maailmalla nykyään ja Aave sijaitsee… Jatka lukemista Passiivista korkotuottoa kryptoille – testissä suomalainen Aave

Vaihtoehtoiset sijoitukset

Sain vihdoin rahani takaisin ruotsalaisesta kiinteistösijoituksesta

Suunnilleen kaksi vuotta sitten innostuin juuri Suomeen laajentuneen ruotsalaisen Tessinin kiinteistösijoituksista. Kyseessähän on erilaisten rakennus- ja korjaushankkeiden joukkorahoituspalvelu, joka välittää nimen omaan lainaosuuksia, ei osakkuuksia tms. Omalla kohdallani palvelussa kiinnostivat hankkeiden selkeät esittelyt, luotettavan oloinen brändi ja tietenkin houkuttelevat tuotot. Päädyin sijoittamaan Tukholman lähistöllä toteutettavaan taloprojektiin 50 000 kruunua eli noin 4 800 euroa. Lainan… Jatka lukemista Sain vihdoin rahani takaisin ruotsalaisesta kiinteistösijoituksesta

Asuntosijoittaminen

ASP-asunnon vuokraaja: Varaudu lyhentämään lainaasi!

Parisen vuotta sitten vertailin isoimpien pankkien ASP-lainoja ja päädyin ottamaan lainan Nordeasta. Tällöin yllätyin jopa hieman, miten paljon lainaa sain verrattuna aiempiin sijoitusasuntolainoihin, mutta sehän johtui pienemmästä omarahoitusosuudesta. Yleensähän ostettavan asunnon vakuusarvo on 70-75 % kauppahinnasta, mutta ASP-lainaan kuuluvan valtiontakauksen ansiosta vakuusarvo nousee 85-95 % kauppahinnasta ensiasuntoa ostettaessa. Omalla kohdallani ASP-säästöt käytännössä riittivät omarahoitusosuudeksi. Vuodet… Jatka lukemista ASP-asunnon vuokraaja: Varaudu lyhentämään lainaasi!

Kryptovaluutat

Paluu kryptomarkkinoille kannatti – ainakin toistaiseksi

Kukaan sijoitusskeneä seuraava ei ole voinut välttyä kryptovaluuttojen uudesta aallosta. Viimeistään Teslan Bitcoin-ostokset nostivat virtuaalivaluutat uudelle tasolle vakavastiotettavana sijoitusinstrumenttina. Itse ”palasin” kryptomarkkinoille viime syksynä, joka osoittautui aika hyväksi ajoitukseksi. Valitettavasti panokset olivat sen verran pieniä, että nousu ei juuri salkussa ole tuntunut, mutta suhteellisesti katsoen kyseessä on ollut taas yksi parhaita sijotuksiani. Käydäänpä ostokset läpi.… Jatka lukemista Paluu kryptomarkkinoille kannatti – ainakin toistaiseksi

Asuntosijoittaminen

Vuokrausongelmia – jouduin tinkimään vuokrista

Kun viime keväänä pörssissä mentiin vuoristorataa, rauhoittelin itseäni ajatuksella, että asuntosalkku ei hötkyile ja tasapainottaa menoa. Tai toki kämppienkin arvot oikeasti elävät, mutta kun se ei tapahdu reaaliajassa, niin sitä ei huomaa. Ja sikäli kun en ole myymässä asuntoja, niin eipä hinnanmuutoksilla vielä ole isoa merkitystäkään. Mutta osta-ja-pidä -asuntosijoittajakaan ei pääse pakoon vuokramarkkinoiden myllerryksiä. Kun… Jatka lukemista Vuokrausongelmia – jouduin tinkimään vuokrista

Kirjallisuus

Paheesi ovat sittenkin hyveitä?

Näin joulun tienoilla kysytään usein, olemmeko olleet kilttejä. Enemmän tai vähemmän rehellinen vastaus on yleensä myöntävä, sillä lahjat useimmille meistä kelpaavat. Lastenkasvatuksen osalta kuuliaisuus on toki tavoiteltavaa, mutta johtaako hyveellinen käytös aikuisten maailmassa aina parhaaseen lopputulokseen? Suurin osa tämänkin blogin lukijoista varmaankin suhtautuu markkinatalouteen lähtökohtaisen myönteisesti. Pientä hienosäätöä toki aina tarvitaan, mutta yleisesti ottaen ajatellaan,… Jatka lukemista Paheesi ovat sittenkin hyveitä?

Vaihtoehtoiset sijoitukset

Ripplet (XRP:t) talteen ja mukaan Sparkin airdroppiin

Kävin hiljattain vilkaisemassa yhden kryptosalkkuni saldoa Coinmotion-pörssissä. Olin ostanut sinne kesällä muutamalla satasella Ethereumia ja Rippleä eli XRP:tä. Olen toki seurannut Bitcoinin uutta nousua mielenkiinnolla, mutta en ole nyt sen tarkemmin muihin kryptoihin perehtynyt. Coinmotionissa oli kuitenkin ystävällinen ilmoitus XRP:tä koskevasta pian tapahtuvasta airdropista: Olemme päättäneet teknisistä ja liiketoiminnallisista syistä olla tukematta Spark-tokenien jakelua. Sen… Jatka lukemista Ripplet (XRP:t) talteen ja mukaan Sparkin airdroppiin

Asuntosijoittaminen · Kaupallinen yhteistyö

Askel ammattimaisempaan asuntosijoittamiseen: Flatfolder

Helppo kysymys kaikille asuntosijoittajille: Mikä on asuntosijoittajan tärkein työkalu? Vastaus on tietysti Excel, tai mitä taulukkolaskentaohjelmaa sattuu nyt itse käyttämään. Taulukot taipuvat moneksi, mutta siinä vaiheessa kun kämppiä alkaa olemaan salkussa useamman käden sormilla laskettava määrä, Excelinkin taika alkaa hiipumaan. Mikäpä siis avuksi? Isoilla sijoitusyhtiöillä on käytössä juuri vuokraustoimintaan räätälöidyt tietojärjestelmät, mutta ne ovat tyypillisesti… Jatka lukemista Askel ammattimaisempaan asuntosijoittamiseen: Flatfolder