Suunnilleen kaksi vuotta sitten innostuin juuri Suomeen laajentuneen ruotsalaisen Tessinin kiinteistösijoituksista. Kyseessähän on erilaisten rakennus- ja korjaushankkeiden joukkorahoituspalvelu, joka välittää nimen omaan lainaosuuksia, ei osakkuuksia tms. Omalla kohdallani palvelussa kiinnostivat hankkeiden selkeät esittelyt, luotettavan oloinen brändi ja tietenkin houkuttelevat tuotot. Päädyin sijoittamaan Tukholman lähistöllä toteutettavaan taloprojektiin 50 000 kruunua eli noin 4 800 euroa.

Lainan juoksuaika oli 1½ vuotta ja alkuperäinen takaisinmaksupäivä oli 18.1.2021. Kuten tästä esipuheesta voitte jo päätellä, homma ei mennyt ihan strömsöläisittäin, vaikka Ruotsin kamaralla toimittiinkin. Taloprojektista tuli kyllä kivasti muutaman kuukauden välein infomeilejä (ruotsiksi) ja lopulta viime vuoden lopulla ilmoitettiin, että talojen myynti on sen verran viivästynyt, että lainan takaisinmaksu lykkääntyy.
Tässä vaiheessa alkoi mieleeen hiipiä epäilys, onko koko raksakiska mennyt nurin esim. koronan takia. Viestin mukaan ei ollut kyllä mitään syytä huoleen ja eräpäivänä tulleen meilin mukaan maksu viivästyy ”Q2 loppupuolelle”. Ei kovin rauhoittavaa, mutta kyllähän sitä ruotsalaisiin voi luottaa, eikös vaan?
o o o
Vähän tätä ennen Tessiniltä tuli sähköpostia, että voisin halutessani lunastaa lainan etuajassa – tietenkin kovasta hinnasta. Tessinin mukaan kyseessä oli kokeilu, jota nyt piloitoitiin tällä lainalla, eikä sen pitäisi signaloida lainanottajan maksukyvystä mihinkään suuntaan, vaan ainoastaan tarjota mahdollisuus ennenaikaiseen lunastukseen, mikäli lainanantajalla on pikaista tarvetta käteiselle. Katsotaanpa ehtoja tarkemmin:

Aika suolaiset kulut tässä ennenaikaisessa lunastuksessa! Käytännössä koko laina-ajan tuotot olisivat sulaneet tuossa ja hiukkasen pääomaakin. En luonnollisestikaan tarttunut tilaisuuteen ja pidän hieman kyseenalaisena tälläistä käytäntöä. Toki joskus voi tulla tarpeeseen pikainen lunastus, mutta siinä pitäisi mielestäni selvästi kertoa, että tuotot tässä nyt lähtevät toisiin taskuihin, eikä piiloutua prosenttilukujen taakse.
o o o
Päätin siis odotella kiltisti ja lopulta sitten kesäkuun ekalla viikolla sähköpostiin tipahtikin kauan odotettu Lägesuppdatering, joita olen mukavasti kouluruotsilla ja Googlen avustuksella tavannut. Tässä tiedonannossa taloprojektin vastuullinen lopulta ilmoitti, että laina on tuolla päivämäärällä maksettu takaisin korkojen kera ja kiitti lainanantajia kärsivällisyydestä. Kohteliaita nuo ruotsalaiset!

Lainanmaksun viivästyminen oli tässä tapauksessa jopa lievästi positiivinen asia, sillä varsin mehevä 12 % lainakorko juoksi ylimääräiset 6 kk ja lisäksi tuolta ajanjaksolta lainaehtojen mukaan tuli maksaa 5 %-yksiköllä korotettua korkoa, suomeksi sanottuna siis 17 % korkoa puolelta vuodelta. Alla lopullinen tilitys eriteltynä varsinaiseen korkoon ja viivästyskorkoon:

Toki tältä ajanjaksolta olisi saanut varmasti parempaankin tuottoa sopivilla osakepoiminnoilla, mutta näin nollakorkojen aikana minusta aika hyvä vuosituotto (13,3 %) kuitenkin, vai mitä tuumaatte?
Varsinaista tilitystä sain odotella vielä vajaan viikon – kuulemma ulkomaiset tilisiirrot vaativat pari päivää ekstraa. Ihan en selitystä näin SEPA-aikana uskonut, mutta olin tyytyväinen kun summa lopulta (eilen 8.6.) tipahti tililleni.

Kun tuosta 6118 eurosta vähentää alkuperäisen sijoituksen 4830 euroa, niin kokonaistuotoksi saadaan 1288 euroa, joka on kutakuinkin 26,5 %. Hiukan taisin saada tuossa jopa valuuttavoittoa, kun Ruotsin kruunu on tässä parin vuoden aikana vahvistunut euroa vastaan.
Tuosta summasta pitää tietty vielä verot maksaa, joten nettona kostun operaatiosta vain n. 900 euroa. Mutta onhan sekin rahaa se ja verotkin täytyy maksaa vasta ensi vuoden loppupuolella!
Tessinillä on jatkuvasti tarjolla uusia hankkeita, mutta en ole tarttunut niihin. Itse koin tämän sijoituksen mielenkiintoisena kokeiluna, mutta riski / tuotto -suhde tuntuu vähän heikolta, etenkin jos takaisinmaksun kanssa on usein tämän tyyppisiä ongelmia. Toki voi olla, että minulla kävi vähän huono flaksi, mutta itse kerään nyt mieluummin käteiskassaa ja osallistun valikoidusti lukuisiin osakeanteihin (IPO), joita tuntuu pukkaavan joka viikko Helsinginkin pörssiin.
Kommentoikaa ihmeessä mitä tykkäsitte tästä sijoituksesta? Oliko hyvä vai kehno veto? Onko joku teistä kenties sijoittanut Tessinin kautta? Kuulisin mielelläni muidenkin kokemuksia!
Vastuuvapauslauseke: Tätä postausta ei ole tehty yhteistyössä Tessinin kanssa, mutta linkki heidän sivuilleen on ns. affiliate-linkki, eli sitä kautta rekisteröitymällä saan pienen provision.