Asuntosijoittaminen · Rahastot

OP-Vuokratuotto ulosmaksu 2017: 2,08 %

Sijoittaja-Tursaan seikkailut OP-Vuokratuotto -rahaston kanssa lähestyvät loppuaan. Kuten joulukuussa kerroin, päätin lunastaa osuuteni vaatimattoman tuoton takia. Lunastus kuitenkin kestää vähintään kvartaalin, joten pääsin vielä ”nauttimaan” viime vuoden tuloksesta ulosmaksun muodossa. Osuudenomistajien kokouksen (jossa en koskaan käynyt) päätöksen mukaan rahasto maksaa tuotto-osuutta 2,56 euroa per osuus, prosentteina 2,08 %. Oman vajaan 300 osuuden potin perusteella tuo… Jatka lukemista OP-Vuokratuotto ulosmaksu 2017: 2,08 %

Osakeannit

Drinkki Altialta kiitos, mutta Harvian löylyihin en nyt taivu!

Listautumisvuosi pyörähti kunnolla käyntiin näin kevään kynnyksellä. Toki alkuvuodesta pörssiin pyrähti pari pienempää peluria (Admincom ja BBS), mutta nyt siirryttiin kertaluokkaa isompiin puljuihin eli Altiaan ja Harviaan (rimmaavat kyllä kivasti!). Otsikko taisi jo paljastaa aikeeni, mutta kerronpa miksi tähän johtopäätökseen olen päätynyt. Altia on saanut talousmediassa kyseenalaisen lempinimen ”kossuosake”. Toki Koskenkorva on firman tuotepaletin lippulaiva,… Jatka lukemista Drinkki Altialta kiitos, mutta Harvian löylyihin en nyt taivu!

Asuntosijoittaminen

Kolmas sijoitusasunto vuokrattu!

Helmikuun puolessa välissä rakennusyhtiö vihdoin ilmoitti, että sijoitusasunto nro 3 on valmistumassa aikataulun mukaan ja olisi aika käydä katsastamassa lukaali. Siispä kurkkaamaan työmaalle, mitä aikoinaan tuli ostetttua! Kyseessähän oli n. 30 neliön kerrostaloyksiö pääkaupunkiseudulla. Rakennustyöt olivat jo pitkällä ja talo näytti pakkasauringossa varsin komealta. Tukijoukkojeni kera kävin karsinan läpi. Vajaan tunnin katsauksessa löytyi muutamia pikkuvikoja,… Jatka lukemista Kolmas sijoitusasunto vuokrattu!

Off-topic

Sijoittaminen ei sovi kaikille

Hesarin uutispäällikko Jaakko Kangasluoma kritisoi lempeästi viime lauantain lehdessä valloilleen päässyttä sijoituseuforiaa. Sijoittaminen ei sopinut hänen psyykkeelleen ja totesi luottavansa mieluummin yhteiskunnan huolenpitoon. Tämä luonnollisesti nosti karvoja sijoitusblogosfäärissä. Eihän noin saa sanoa, sijoittaminen on kaikkien oikeus, ellei jopa velvollisuus! Olen kuitenkin samaa mieltä Jaakon kanssa. Toki, suurin osa ihmisistä kykenisi menestyksekkääseen sijoittamiseen ainakin kuukausisäästämisen (esim.… Jatka lukemista Sijoittaminen ei sovi kaikille

Osakkeet

Ostin dipistä: Investor AB, Orion Oyj ja New Residential Investment Corp.

Kurssit kyykkäsivät ja Sijoittaja-Tursaan mielessä alkoi soida tuttu sävel: BTFD eli Buy the Friendly (tai jokin muu f:llä alkava sana…) Dip. Alkaa näyttää siltä, että olin taas kerran liian hätäinen, mutta käydäänpä nyt ostoskori kuitenkin läpi. Orion Oyj B-osake (ORNBV.HE): Kaikille tuttu kotimainen lääkeyhtiö on romahtanut kesän huippunoteerauksista jo yli 50 %. Toki silloin oli… Jatka lukemista Ostin dipistä: Investor AB, Orion Oyj ja New Residential Investment Corp.

Osakeannit

Nyt nämä pörssitulokkaat vasta hirvittävätkin!

Kauhistelin viime maaliskuussa jo hyvässä vauhdissa ollutta listautumisvuotta lähinnä listautujien määrän perusteella. Esimerkkeinä kävivät mm. Next Games, Fondia ja Terveystalo. Näin vuoden vanhempana & viisaampana voisin todeta, että vielä aika laadukkaita listautujia oli tuolloin kauhisteltavana. Vuotta 2018 on kulunut vasta reilu kuukausi ja First North -listan ensimmäinen listautumisanti on jo käynnistynyt ja itse asiassa päättynytkin… Jatka lukemista Nyt nämä pörssitulokkaat vasta hirvittävätkin!

Vaurastuminen

Tilinpäätös 2017: + 40 000 euroa (+23 %)

Jälleen vuosi oravanpyörässä takana ja monta kokemusta rikkaampana. Mutta jos ihan euroissa ajatellaan, niin kuinka paljon rikkaampana? Viime vuonna tein vastaavan tilinpäätöksen, jolloin nettovarallisuuteni kasvoi 25 000 eurolla. Sujuiko vuosi 2017 yhtään paremmin, aika lyödä luvut tiskiin! Pörssinoteeratut osakkeet: 77 000 € -> 97 000 €. Tällä kertaa kyse on enimmäkseen arvonnoususta. Ostot ja myynnit… Jatka lukemista Tilinpäätös 2017: + 40 000 euroa (+23 %)

Vaihtoehtoiset sijoitukset

Kryptosalkku paisui, hodlatako vaiko ei?

Alkaa pikku hiljaa tuntua, että tämä kryptosijoittaminen ei sovi meikätursaan psyykkeelle. Bitcoinin raketointi loppuvuodesta oli hurjaa, nyt taas ns. altcoinit pomppivat lähes päivittäin kymmeniä prosentteja. Eihän näihin liikkeisiin ole tarkoituskaan reagoida 24/7, mutta selvästi aktiivisempaa seurantaa nämä virtuaalikolikot vaativat kuin perinteiset sijoitukset. Ostelin vuodenvaihteen tienoilla muutamia kiinnostavilta vaikuttaneita virtuaalikolikoita Binance-kryptopörssin kautta: Cardano (ADA): 159 kpl… Jatka lukemista Kryptosalkku paisui, hodlatako vaiko ei?

Vaihtoehtoiset sijoitukset

Arvoitus nimeltä Ripple

Kukaan kryptoja seuraava ei varmastikaan ole voinut välttyä Ripplen nousukierteeltä. XRP-tokenin hinta on moninkertaistunut syksyn n. 20 dollarisentistä kirjoitushetken n. 3,7 dollariin. Ripplellä on kyllä vakuuttavia kumppaneita verkostossaan, mutta noin 140 miljardin dollarin markkina-arvo kuulostaa aika hurjalta. Tämä vastaa vain kierrossa olevan XRP-tokenin laskennallista arvoa. Ripple Labs -yritys omistaa merkittävän osan (n. 60 %) alun… Jatka lukemista Arvoitus nimeltä Ripple

Rahastot

Lunastus: OP-Vuokratuotto

Nytpä se sitten vihdoin koitti! Neljän vuoden sijoitukseni OP:n Vuokratuotto-rahastoon tuli tiensä päähän. Ihan suunnitellusti kylläkin, sillä alun perinkin oli tarkoitus pitää rahastoa vain tuon 4 vuotta. Miksikö 4 vuotta? Rahaston normaali lunastuspalkkio on 1 %, mutta alle 2 vuoden sijoituksista peritään 5 % ja alle 4 vuoden sijoituksista 3 %. Tavallaan ihan ymmärrettävää (kannustetaan… Jatka lukemista Lunastus: OP-Vuokratuotto