Kauhistelin viime maaliskuussa jo hyvässä vauhdissa ollutta listautumisvuotta lähinnä listautujien määrän perusteella. Esimerkkeinä kävivät mm. Next Games, Fondia ja Terveystalo. Näin vuoden vanhempana & viisaampana voisin todeta, että vielä aika laadukkaita listautujia oli tuolloin kauhisteltavana.
Vuotta 2018 on kulunut vasta reilu kuukausi ja First North -listan ensimmäinen listautumisanti on jo käynnistynyt ja itse asiassa päättynytkin ylimerkinnän johdosta. Tervetuloa (tai -menoa?) pörssiin pilvipalveluita tarjovalle Admicomille! Maanantaina 5.2. käynnistyy puolestaan luuimplantteja valmistavan Bioactive Bone Substitutesin (BBS) anti.
Kummatkin firmat olivat ainakin itselleni täysin tuntemattomia ennen listautumisilmoitusta. Tuleekin väistämättä mieleen, että rahoituksen ohella listautumisella haetaan näkyvyyttä ja uskottavutta. Eikä siinä sinänsä mitään väärin ole, pörssiin listautuminen vaatii tiettyjen perusasioiden hallintaa ja tarjoaa yrityksille uusia mahdollisuuksia.
Saatan olla näissä asioissa sitten hieman konservatiivinen, mutta minusta pörssilistautuminen on ajankohtainen vasta sitten, kun yrityksellä on selvää näyttöä kasvusta. Mielellään soisin olevan myös hieman nimeä & tunnettuutta, edes kotimarkkinoilla. Tarkoitus ei ole erityisesti kritisoida näitä kumpaakaan listautujaa, mutta viime vuonna suurin osa listautujista oli kuitenkin vähintään sijoittajapiireissä tuttuja tapauksia. Toisaalta pakko nostaa esim. BBS:n esitteestä lause Yhtiöllä ei vielä ole liikevaihtoa ja kysyä, ollaanko sitä oikeasti valmiita pörssiin?

Ymmärrän toki, että etenkin terveysteknologian saralla (kuten lääketeollisuudessakin), pääomaa tarvitaan alkuvaiheessa reippaalla kädellä ja tulot tulevat sitten vuosien päästä, jos ovat tullakseen. En kuitenkaan ole vakuuttunut, onko muutaman miljoonan kerääminen pörssistä se paras tapa hankkia rahoitusta. Itse en ainakaan piensijoittajana uskaltaisi laittaa rahojani kiinni tämän tyyppisiin arpalappuihin.
Skippasin myös Admicomin annin ihan jo oman salkkuni turhan suuren it-painon takia. Tosin ei heidän sijoittajatarinansa mitenkään erityisesti muutenkaan kolahtanut meikäläiseen ja nettisaittikin vaikutti aika kotikutoiselta. Liikevaihtoa ja -tulosta tosin kertyy, perusasiat ovat todennäköisesti kunnossa.
Tekisi mieli sanoa firmojaan listaaville omistajille, että älkää langetko investointipankkiirien lupauksiin varmoista ylimerkinnöistä. Vaikka osa piensijoittajista merkitsee melkein kaikkea mikä liikkuu pörssin päin, niin jossain vaiheessa heiltäkin ylimääräinen kahiseva loppuu ja/tai listautumisikkuna ylipäätään sulkeutuu. Pörssiin kannattaa minusta mennä vasta kun sen aika on. Listautumishinnan alapuolella pienellä vaihdolla hortoilevat pörssiruumiit eivät ole kenenkään etu.
Olenko liian kriittinen pörssitulokkaita kohtaan? Osallistuitko / aiotko osallistua em. anteihin? Sana on taas vapaa!
Disclaimer: Tämä postaus ei sisällä suosituksia sijoittaa tai olla sijoittamatta mihinkään yritykseen. Kirjoittaja ei ole ammattimainen sijoittaja ja näkemykseni ovat täysin tuulesta temmattuja.