Off-topic

USA:n loman suolainen tilinpäätös

Kauan odotettu ja suunniteltu Amerikan-matka on nyt takanapäin ja jetlagikin melkein selätetty. On aika tehdä pientä tilinpäätöstä, niin rahallisesti kuin muutenkin.

Ihan ensiksi täytyy todeta, että hyvä matkasuunnitelma on kaiken aa ja oo, ainakin jos lapsen tai useamman kanssa matkustaa. Kaveriporukalla on hauska hörhöillä ympäriinsä, mutta mukulan kanssa ei huvita musisoida yötä asemalaitureilla.. 🙂 Olimme varanneet lähestulkoon kaikki matkat, hotellit ja retket ennakkoon, mutta toki ohjelmasta löytyi tyhjiäkin päiviä improvisointia varten. Kukaan meistä ei myöskään tullut kipeäksi matkalla, josta on aina syytä olla kiitollinen!

cof
Sinisen laguunin vesi on oikeasti aika sinistä ja miellyttävän lämmintä!

Reissun alkupuoli meni Islannin ihmeiden parissa. Ensimmäisenä päivänä vierailimme Sinisessä laguunissa ja toinen päivä meni Kultaisella kierroksella, jolla pääsee näkemään maailmankuulut geysirit, Gullfossin vesiputouksen ja pari muuta hienoa luontokohdetta. Suosittelen kumpaakin lämpimästi, mutta kannattaa mennä kesäkaudella ja silloinkin on vähän tuurissaan osuuko kaunis vai kurja sää :.)

Niin ja kuten varmaan tiesittekin, Islanti on kohtalaisen hintava maa. Turisteja tietty riistetään kaikkialla, mutta esim. Subway-peruspatonki kustantaa n. 1000 kruunua eli noin 10 euroa ja lentokenttäkuljetus taas 2000 kruunua eli n. 20 euroa. Minusta välipyrähdys Islannissa oli kuitenkin ehdottomasti sen arvoinen!

cof
Puisto-uiskentelua Amerikan malliin Bostonin Public Gardenissa.

Sittenpä uudelle mantereelle. Pari ensimmäistä päivää vietimme Bostonissa. En tiennyt kaupungista juuri mitään ennakkoon, mutta tykkäsin kyllä kovasti. New Yorkin ohella Boston on yksi harvoja amerikkalaisia kaupunkeja, jotka on rakennettu eurooppalaiseen tapaan tiiviisti joukkoliikenne huomioiden. Kolmen tähden hotellimme sijaitsi aivan keskustassa ja tuntui meikäläisittäin jopa hieman hulppealta! Piipahdimme myös metrolla Cambridgen esikaupungissa lohikäärmekaarnevaaleilla ja Harvardin yliopistoa kummastelemassa.

Reissun toinen viikko sujui sitten New Yorkissa, jonne sujahdimme Amtrakin junan kyydissä. Tykkäsin Isosta Omenastakin kovasti, vaikka metrot olivatkin ruuhkaisempia ja välimatkat pidempiä kuin Bostonissa. Manhattanin ruutukaava oli selkeä ja keskuspuisto ihana! Majoituimme aivan sen tuntumassa Upper West Sidellä. NYC:n hotellihinnat ovat omaa luokkaansa, joten punkkasimme täällä tavallisessa kerrostaloyksiössä AirBnb:n tyyliin. Ei kovin glamöröösiä, mutta toisaalta oli kiva päästä kokeilemaan miten paikalliset oikeasti asuvat. USA:n hotellimajoituksiin ei muuten tyypillisesti kuulu aamupala (eikä sitä välttämättä edes ole tarjolla rahallakaan), niin ero palvelutasossa asunnon vuokraukseen ei ole niin iso.

cof
Asuinsijamme Manhattanin Upper West Sidellä. Ulkoapäin talo oli suorastaan komea!

Lisäksi piipahdimme ihmettelemässä Niagaran putouksia, jotka kyllä sijaitsevat New Yorkin osavaltiossa, mutta noin 8 tunnin bussimatkan päässä aivan Kanadan rajalla. Yhteen suuntaan matka ei tuntunut vielä kovin pahalta, mutta paluumatka jo alkoi puuduttamaan. Putoukset olivat kyllä komeat, mutta tätä pyrähdystä en ihan varauksettomasti suosittele, ainakaan jos matkapäivät ovat kortilla. Esim. Toronto-NYC reissuun taas sopisi kuin nappi silmään.

Mutta sitten se budjetti, katsotaanpa miten kävi:

  • lennot (1 aik. + 1 lapsi): 1100 euroa
  • hotellit (Reykjavik 120 e + Boston 260 e + NYC 380 e) yht. 760 e
  • Blue Lagoon + Kultainen kierros: 200 e
  • juna Boston-NYC: 80 euroa
  • New Yorkin nähtävyydet -kierros: 130 euroa
  • Niagaran putoukset -retki: 200 euroa
  • Visa-lasku + käteiset: n. 1500 euroa
  • yhteensä n. 4000 euroa !!!

Arvioin alun perin, että normi päiväkulutus USA:ssa olisi noin $ 100 / päivä. Eipä sekään näemmä vielä riittänyt. Amerikkalaiset tarjoilijat ovat meikäläisiä huomattavasti myyntihenkisempiä ja helposti tulee tilattua ylimääräisiä herkkuja. Juomarahat kuuluvat tietty asiaan ja siihen kannattaa varata 10-20 % ekstraa. Lisäksi hinnat ilmoitetaan ilman alvia, joten verot vielä päälle, niin perus kahden aikuisen ja yhden lapsen ravintola-illallinen kustantaa helposti lähemmäksi $ 100.

Yhtenä iltana päätimme syödä hieman edullisemmin ja tilasin läheisestä ravintolasta takeaway-pitsan. Veroineen ja tippeineen hinnaksi tuli $ 30. Ihan mehevä lätty oli, mutta hiukkasen hintava vai mitä sanotte? Myös retkistä ilmoitetaan usein vain kuljetukset + majoitukset, varsinaiset pääsymaksut ja palvelumaksut laskutetaan erikseen. Etenkin Niagaran reissu tuli kalliimmaksi kuin arvelin.

Nytpä kunhan Visa-lasku erääntyy, niin Tursas on muutaman tonnin köyhempi, kannattiko lähteä? Kyllä vain, sen verran hienoja hetkiä & paikkoja mahtui matkaan ja USA:n itärannikon kostea (muttei liian kuuma) subtrooppinen ilmasto helli vilukissa-Tursasta! Toisaalta täytyy myöntää, että 7 tunnin aikaero Suomeen on kyllä hiukkasen nihkeä etenkin lapsen kanssa matkatessa.. eli luulenpa että seuraavalla kerralla pysymme Euroopassa. Enkä kyllä panisi pahakseni, jos matkabudjetti olisi tonnin-pari huokeampi, tätä menoa sijoitussalkkuni hupenisi aika nopsaan 😉

6 thoughts on “USA:n loman suolainen tilinpäätös

  1. Yhdysvallat ovat näin perheettömänä ehdottomasti yksi lempilomakohteitani. Käytännössä siellä on loputtomasti nähtävää kun lähes jokainen osavaltio eroaa toisistaan valtavasti. Myös rasvaisen ruuan ystävänä rakastan jenkkiruokaa ja hotelliaamiaisia (itse menen aina hotelliin, missä on aamiainen) täynnä vaahterasiirappia, muffinsseja ja pannukakkuja. Jenkit tekevät epäterveellisen ruuan paljon paremmin kuin suomalaiset, heh.

    Tykkää

    1. USA:ssa riittää kyllä nähtävää yhdelle ihmis-iälle. Itse haluan vielä ainakin Kaliforniassa käydä sekä jos aikaa ja rahaa riittää, niin bluesin syntysijoilla New Orleansissa 🙂

      Tykkää

    1. Listahinnat on Islannissa kovemmat, mutta kun lisää jenkkiverot ja tipit niin sitten minusta ollaan aika tasoissa. Vähän riippuu tietty mitä ostaa. Esim. kala on Islannissa edukasta 😉

      Tykkää

    1. Kiitos kiitos! Tallinnassa on tullutkin käytyä useampaan otteeseen. Viihtyisä kaupunki (etenkin vanhat korttelit), mutta sen verran tuttu että helposti mieli tekee vähän kauemmaksi.. 🙂

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.