Asuntosijoittaminen

Alensinko vuokraa turhaan?

avaimet-kateen
Avaimet käteen ja uuteen kämppään! Kuva: Pixabay.

Yksiöiden vuokraaminen on kohtalaisen vaivatonta puuhaa, mutta varjopuolena on se, että sitä joutuu toistamaan vähän väliä. Muutokset elämäntilanteissa kun ovat yksiöissä asuvien elämäntilanteessa luonnollisesti yleisiä. Ensimmäisen sijoitusasunnon vuokralainen ilmoitti helmikuussa olevansa lähdössä, joten vuokrauspuuhat olivat taas edessä. Hän oli tosin viihtynyt kämpässä jo kolmatta vuotta, joten asia ei varsinaisesti tullut yllätyksenä.

Jos käy hyvä tuuri, niin vuokralaisen vaihto osuus ns. sesonkiin, eli mieluiten kesään tai toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon eli vuodenvaihteeseen. Tällöin vuokramarkkinoilla on ruuhkaa ja valinnanvaraa asunnoista vähemmän. Tällä kertaa tuuri ei ollut puolellamme, sillä vuokralainen oli vaihtumassa maaliskuussa.

tyhjatasku-resized
Kaikilta ei löydy käteistä takuuvuokraan. Kuva:financialliteracylessons.com

Tuttuun tapaan pistin ilmoitusta Oikotielle samalla vuokralla, kuin mitä aiemminkin asunnosta pyysimme. Saimmekin lukuisia yhteydenottoja, mutta lähes säännönmukaisesti kaikilla oli joko:

a) luottotiedot menneet

b) vuokranmaksu Kelan kautta

c) vuokratakuu Kelan kautta

Parhaimmassa (ja kohtalaisen yleisessä) tapauksessa kaikki nämä toteutuivat. Pohdimme sijoittajatoverini kanssa, että vähimmäisvaatimuksena haluamme vuokratakuun rahana (tai talletuksena) ja luottotiedot eivät saisi näyttää kovin pahalta. Tämä päätös rajasi melkeinpä kaikki yhteyttä ottaneet pois.

Koska vuokra-asioissa eletään usein 1-2 kk etukenossa, meillä alkoi olla kiire tyhjän kuukauden välttämiseksi. Siispä päätimme alentaa vuokrapyyntöä 30 eurolla / kk. Saman tien löytyi useampi työssäkäyvä kiinnostunut, jotka pystyisivät maksamaan vuokran omilla tuloillaan. Ensimmäiselle julkiselle näytölle ilmaantui sattumalta tälläinen henkilö, joka tarvitsi asuntoa heti maaliskuussa ja teimme sopimuksen pikavauhtia.

Luonnollisesti operaation jälkeen tuli mieleen, että alensimmeko vuokraa turhan hätäisesti. Viikon-parin odottelulla olisi saattanut saada hyvänkin vuokralaisen ja 30 e/kk tekee kuitenkin 360 euroa vuodessa. Toisaalta riski tyhjästä kuukaudesta (tai useammasta) olisi saattanut realisoitua, joka olisi tarkoittanut n. 700-800 euron menetystä per kuukausi.

Kuten kaikki vähänkin skarpimmat asuntosijoittajat tietävät, vuokralaisvalinta on kriittinen tekijä ongelmien välttämisessä. Tämän takia emme halunneet ottaa riskiä valitsemalla talousongelmaista vuokralaista. Hekin toki tarvitsevat asunnon, mutta mielestäni isommat toimijat (Lumo, Sato, jne) pystyvät paremmin kantamaan tämän tyyppisiä riskejä.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin tyytyväinen taktikseen vuokranalennuspäätökseen. Tyhjän kuukauden välttäminen lämmittää aina mieltä ja kilpailukykyinen vuokra toivottavasti pitää uuden vuokralaisen asunnossa vähän pidempään. Jossain se vuokrien kipuraja aina menee ja näemmä alkuperäinen vuokrapyyntömme oli hieman sen yli. Alennetullakin vuokralla asunnon kassavirta pysyy (juuri ja juuri) plussan puolella, joten itseruoskinnan sijaan taidankin taputella itseäni selkään onnistuneesta vuokrausoperaatiosta 🙂

Vai mitä lukijat tuumaatte, teimmekö peliliikkeen vai syytä vilkaista peiliin?

4 vastausta artikkeliin “Alensinko vuokraa turhaan?

  1. Jos hyviä vuokralaiskandidaatteja löytyi vasta 30 euron tiputuksen jälkeen, markkinavuokra taisi sitten kuitenkin olla hyville vuokralaisille se 20-30 € alempi. Esitetyistä vaihtoehdoista sanoisin, että ihan hyvin toimittu, kun sitä dataa oli jo hankittu 30 € korkeampaa kokeillen.

    Vaihtoehtoisesti olisin pistänyt ilmoituksen myös Vuokraoveen, josta usein löytyy maksukykyisiä vuokralaisia. Ja jakanut sen ilmoituksen paikalliseen FB-ryhmään. Näin olisitte saattaneet saavuttaa paljon laajemman poolin vuokralaiskandidaatteja ”28/56 euron + verohyöty 30%” markkinointi-investoinnilla.

    Tykkää

    1. Vuokraovea kieltämättä pitäisi kokeilla. Suomen vuokranantajien jäsenenä ilmoituksen saa muistaakseni kohtuuhinnalla, etenkin tuon veroedun jälkeen. Tähän mennessä vain kun on saanut vuokralaisen ongelmitta Oikotieltä, niin oli kynnys laittaa maksullinen ilmoitus. Ensi kerralla sitten verkot kaikille vesille 🙂

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.