Juuri kun sain rahat tilille viime viikon osakemyynneistä, päädyin sittenkin taas ostoksille. Tällä kertaa salkkuun tarttui mm. ketsuppia. Tarkemmin sanottuna myös majoneesia ja muitakin kastikkeita, eli kuten markkinoita seuranneet jo arvaavatkin, Kraft-Heinzin (KHC) osakkeita.
Amerikkalaisen elintarvikejätin osake romahti perjantaina 22.2.2019 $48 taalasta $35:een (noin -30 %). Syyt olivat selvät:
- osinkoa leikattiin miltei 40 %
- tiettyjä elintarvikebrändejä alaskirjattiin 15 mrd taalan edestä
- USA:n pörssivalvoja SEC ilmoitti tarkastavansa yhtiön kirjanpidon
- heikot näkymät alkaneelle vuodelle
Sulattelin uutisia vähän aikaa. Onneksi omassa salkussani ei näitä lappusia ollut, paitsi Warren Buffetin sijoitusyhtiön Berkshire Hathawayn muodossa. Kun kurssi tippui $33 tienoille, nappasin itselleni tiistain saunaillan päätteeksi 30 kpl osakkeita á $33,08. Ostin osakkeet OP:n salkkuun kohtuullisten kaupankäyntikulujen (1 %) vuoksi. Nordnet kun valitettavasti laskuttaa edelleen liikaa ulkomaisten osakkeiden ostoista (min. 15 e / toimeksianto).
Kraft-Heinz muuttui yhdessä yössä defensiivisestä osinkosijoituksesta riskilapuksi. Miksi päätin lähteä mukaan? Yksi yhtiön ongelmabrändeistä, lihajalostebrändi Oscar Mayer, on ilmiselvästi vaikeuksissa ihmisten siirtyessä terveellisempiin vaihtoehtoihin. Firma ei kuitenkaan lepää yhden kortin varassa, vaan eri ruokabrändejä löytyy ainakin parikymmentä kappaletta pääbrändien (Kraft ja Heinz) lisäksi. Osa pienemmistä saattaakin päätyä myyntiin tukevan velkataakan keventämiseksi.

Uskon kuitenkin, että markkinat ylireagoivat yhtiön ongelmiin. Kyseessä on kuitenkin romahduksen jälkeenkin markkina-arvoltaan n. 40 miljardin taalan arvoinen bisnes. Elintarvikealalla on toki kova kilpailu, mutta vahvat brändit ovat silti arvokkaita. Ihmiset myös yleensä tinkivät ruoka-ostoksista viimeisenä, joka tarjoaa hieman suojaa taantuman varalta.
Yhtiö varmasti tajuaa katastrofaalisen tilan ja yrittää tervehdyttää tasettaan myymällä brändejä ja mahdollisesti leikkaamalla osinkoa vielä lisää. Todennäköisesti useita vuosia vielä jatkuva matala korkotaso myös helpottaa velka-ahdinkoa. Vahva ankkuriomistaja (Buffet & co.) paitsi laittaa johdon lujille, niin myös pystyy tarjoamaan hyviä neuvoja.
Tästä osakkeesta en kuitenkaan uskalla ennustaa pikavoittoja. Sijoittajat vaativat todisteita ongelmien taklaamisesta ennen kuin kurssi lähtee nousuun. Tähän voi mennä useampi vuosi ja sitä odotellessa osinko (nyt n. 5 %) voi hyvin tippua lisää. On myös ihan mahdollista, että kyseessä on ns. putoava puukko etenkin jos SEC:n tarkastuksessa ilmenee jotain kriittistä. Näiden seikkojen vuoksi en uskalla tehdä isompaa satsausta, vaan jätän pieneksi salkunmausteeksi.
Olen seuraillut Kraft Heinzia aina 80 dollarista saakka potentiaalisena sijoituskohteena, mutta aina kun kuuntelen Conference callin webcasteja, päätän yhä uudestaan olla sijoittamatta firmaan. Johto on hokenut samaa mantraa koko ajan neljänneksen epäonnistuessaan toisensa perään ja lopputulos näkyy nyt aika rajulla kädellä. Oletan, että osinkoa joudutaan leikkaamaan vielä entisestään (joka todennäköisesti edesauttaa kurssin laskua helposti alle 30 dollarin).
Ongelma kuitenkin on, että johdon vaihdosta tuskin on tulossa, koska Kraft Heinzin toimitusjohtaja on 3G:n partneri, jonka kanssa Berkshire teki Kraft Heinzin fuusion. Jos johto vaihtuu, hyppään mukaan varmaan myös heti!
TykkääTykkää
Erinomaisia huomioita! Luulisi kyllä, että varsinkin jenkkilässä menisi johto vaihtoon herkästi tämmöisen katastrofin jälkeen. Mutta vaikka Buffettia kovasti arvostakin, niin voi olla ettei enää jaksa tarpeeksi pitää johtoa ruodussa
TykkääTykkää
Heh heh!
Vai, että oli OP:lla ”edullinen” hinta kun vain 1% verran maksoit kuluja.
Eh heh…
Ja sitten kun otetaan huomioon 0.3% valuutanvaihtokulu niin saadaan todelliseksi kuluksi 1.3% verrattuna Nordnetin 1.6% kuluun. Sitten vielä otetaan huomioon se seikka, että maksat vuodessa säilytyksestä vaatimattomat 0.1% niin 5v päästä kulut ovatkin 1.8% luokkaa. Mutta ei tässä vielä kaikki!! Osingot pakkomuutetaan euroiksi hintaan 2% niin viiden vuoden aikana toi kasvattaa kulut sinne 2% asti kun Nordnetilla kulut olivat vain 1.6%.
Niih…
Saitko vielä ämpärin mukaan OP:lta?
TykkääTykkää
Käytännössä OP-ämpäribonuksilla saan nuo maksut kuitattua :p
TykkääTykkää
Eh heh!
Et muuten käytännössä saa. Valuutanvaihtokulut ovat piilokuluja, joihin ei bonarit auta.
OP aspan mukaan valuutanvaihto on ilmaista, mutta en ymmärrä miten he tuollaiseen tulokseen pääsevät.
Toimarikulu menee kyllä bonuksista olettaen, että löytyy lainaa tai käteistä tililtä.
TykkääTykkää