Yhtenä leppoisana syyskuisena sunnuntai-iltana vilkaisin sattumalta puhelintani ja huomasin saaneeni viestin ensimmäisen sijoitusasunnon vuokralaiselta. Hän ilmoitti olevansa lähdössä lokakuun lopussa. Hieman yllättäen ilmoitus tuli, mutta toisaalta yksiöissä väki vaihtuu tiuhaan, tämähän kuuluu asuntosijoittamiseen. Lohduttauduin ajatuksella, että asunnon vuokraaminen oli viimeksi todella nopea homma – miksei tälläkin kertaa.

No, arvaatte varmaankin ettei se ihan niin helposti sitten mennyt tällä kertaa. Laitoin ensin ilmaisen ilmoituksen Oikotielle. Sieltä tulikin muutama yhteydenotto, mutta kaikki näistä jotenkin kuivuivat kasaan. Yhdestä ei kuulunut mitään kun tiedustelin tarkempia tilannetietoja, toiselle asunto oli taas väärän kokoinen. Laitoin lisäksi ilmoituksen Tori.fi-palstalle Oikotien lisäksi.

Torin kautta alkoikin tulla enemmän yhteydenottoja, mutta leijonaosa niistä oli ihmisiltä, joille emme halua vuokrata asuntoa syystä tai toisesta. Yllättävän moni tarjosi vakuudeksi sosiaalitoimiston maksusitoumusta ja melkein yhtä moni ilmoitti vahvuudekseen, että kaupunki maksaa vuokran suoraan vuokranantajan tilille. Vaikka tämä periaatteessa tarkoittaakin vakaata vuokranmaksua, niin motivaatio asunnon kunnossapitoon ei ehkä sitten olekaan yhtä hyvä, kun asunnossa ei ole yhtään ”omaa rahaa” kiinni edes vuokravakuuden muodossa. En tiedä onko tämä syrjintää, mutta vuokranantajahan saa valita vuokralaisen ja mielestäni isommille asuntoyhtiöillä (esim. VVO, Sato) on paremmat mahdollisuudet ottaa riskiä ns. potentiaalisista ongelmavuokralaisista.

Ensimmäisellä näytöllä paikalle saapui kuitenkin eräs hyvin lupaava vuokralaiskandidaatti, joka ilmoitti olevansa kiinnostunut asunnosta ja täytti esitietolomakkeen. Tarkastimme luottotiedot ja ilmoitimme olevamme valmiita tekemään vuokrasopimuksen. Seuraavana aamuna hän kuitenkin peruutti diilin. Olisi kiva tietää mikä jäi kaivamaan mieltä, mutta eipä siinä auttanut kuin jatkaa vuokralaisen metsästystä.

Seurasi vielä pari näyttöä, joiden kautta ei valitettavasti tullut ketään joka a) olisi halunnut asunnon ja b) jolle olisimme uskaltaneet asunnon vuokrata. Yhteen näyttöön olin kutsunut 6 henkilöä, joista vain puolet tuli paikalle, osa ei edes ilmoittanut mitään. Eräs vuokrakandidaatti jopa löi luurin korvaan, kun soittelin kysyäkseni mikä tilanne. Mielestäni aika outoa käyttäytymistä, vai mitä mieltä olette?

Lopulta sitten noin viidennellä näytöllä löysimme asuntoon uuden vuokralaisen, joka pienen miettimistauon jälkeen päätti allekirjoittaa vuokrasopimuksen. Mitä tästä noin kuukauden mittaisesta temppuradasta opimme:

• Asunnon vuokraaminen ns. kesken kauden on huomattavasti vaikeampaa kuin sesonkina (heinä-elokuu ja vuodenvaihde).
• Vuokraa ei välttämättä voi korottaa vuokralaisen vaihtuessa. Joskus voi joutua jopa laskemaan. Me pidimme vuokran samana kuin aiemminkin.
• Vuokramarkkinoilla nopeus on valttia. Yksikin hyvä kandidaatti ehti löytää toisen asunnon, kun emme pystyneet päivän varoitusajalla näyttämään asuntoa.
• Vuokratuottolaskelmat kannattaa tehdä 11 kuukauden vuokra-ajan perusteella. Tyhjiä kuukausia kun tulee todella helposti vuokralaisen vaihtuessa.
• Lähitulevaisuudessa häämöttävä remontti karkoittaa tehokkaasti vuokralaisia, vaikka kyseessä olisi vain lyhyehkö kylppäriremontti.

Mietimme myös, että johtuuko pääasiassa sosiaalitukien varassa elävien kiinnostus asuntoon liian korkeasta vuokratasosta (n. 35 m2, n. 750 e/kk + vesimaksu). Yhteisillä rahoilla kun vuokranmaksu on tunnetusti mukavempaa kuin omilla 🙂

Loppu hyvin, kaikki hyvin? Uusi vuokralainen muuttaa asuntoon joulukuun alussa ja toivottavasti ei enää tule enempää mutkia matkaan. Välillä kyllä tuli mieleen jo vuokravälitystoimiston puoleen kääntyminen, sillä kyllähän vuokralaisen vaihtumisesta koituu huonolla tuurilla aika paljon puuhaa.