Osakkeet

Nappasin Facebookia salkkuun

Harmittelin kovasti vajaan kuukauden takaisessa jutussa TOP-5 sijoitusmokistani, etten tajunnut missään vaiheessa ns. FAANG-osakkeiden kelkkaan. Niillä tarkoitetaan teknojättejä (Facebook, Amazon, Apple, Netflix, Google), joiden arvostukset ovat perinteisillä mittaireilla lähes koko ajan olleet arvosijoittajien vaatimien kertoimien yläpuolella. Näennäisestä kalleudesta huolimatta kasvu on ollut huikeaa ja se on näkynyt myös osakekursseissa.

facebook-dip
Somepalvelun kurssiromahdus on vakava asia! Kuva: CNBC.

Nyt sitten kun pari viikkoa sitten Faceboon julkaisi Q2-tuloksensa, kurssi romahti eeppiset -20 % yhdessä yössä all-time-high lukemista ($ 217 USD / osake) alimmillaan n. 165 taalaan per osake. Somejätin kasvu oli selvästi lähtenyt sakkaamaan, eikä johto itse asiassa juurikaan yrittänyt toppuutella paniikkia. Melkeinpä päinvastoin, loppuvuoden tuloksen ennustetiin tippuvan ”isoja yksinumeroisia prosenttiyksikköjä aiemmista kvartaaleista”.

Tämä on hiukkasen hämmentävää, sillä yleensä pörssiyhtiöt yrittävät selittää tulospettymykset parhain päin. Skeptisempi saattaisi jopa erehtyä spekuloimaan kurssin romahduttamisesta omien osakkeiden osto mielessä. Yhtä kaikki, kyseessä oli ennätyksellinen dippi niin prosentuaalisesti kuin absoluuttisestikin.

Toiveikkaana osakepoimijana saalistusvaistoni heräsi heti. Seurasin kärppänä seuraavana iltapäivänä kurssin kehitystä, joka lähtikin heti nousuun 174 taalasta ylöspäin. Kun kurssi lähestyi jo 180 dollaria, pistin hieman hätäisenä 5 osakkeen pilkin $ 178 kohdalle, joka pian toteutuikin. Muutama päivä myöhemmin kurssi sukelsi taas ja ostin toisen 5 kpl erän hintaan $ 168 / kpl.

Yhteensä salkusta löytyy siis nyt 10 kpl Facebookin osakkeita. Aiemmin en ole näin pieniä eriä tohtinut jenkkimarkkinoilta ostaa Nordnetin isojen välityskulujen (min. 15 € per kauppa) takia, mutta nyt kun OP tarjoaa omistaja-asiakkaille osakekauppaa max. 1 % kuluin, niin pienetkin ostot ovat järkeviä. Tässä tapauksessa säästin merkittävästi, sillä muuten olisin varmaankin ostanut 10 kpl tuolla kalliimmalla hinnalla.

Tähän loppuun varoituksen sana. Sen lisäksi että tämä blogi ei edelleenkään tarjoile sijoitusvinkkejä, niin omasta mielestäni Facebookin osakkeen ns. fair value on jossain 170 ja 200 taalan välimaastossa. Kovin suurta kasvuvaraa alkuperäisellä Facebook-palvelulla en enää näe, mutta aion pysyä tällä pienellä panostuksella mukana koska Instagramilla ja WhatsAppilla (kummatkin FB:n omistukessa) on selvästi tuhdimpi kasvupotentiaali ja näiden kolmen brändin verkostovaikutusta ei kannata väheksyä. Lisäksi FB suunnittelee yhteistyötä pankkien kanssa, joka herättää toki tervettä kauhua, mutta myös mahdollistaa ihan uusia ansaintamalleja.

Löytyykö muitakin Facebookin kelkkaan hypänneitä? Vai vältättekö naamakirjaa kuin ruttoa? 🙂

3 vastausta artikkeliin “Nappasin Facebookia salkkuun

  1. Itse en ymmärrä facebookin bisnestä. Siitä syystä olen ulkona. (lainatakseni leijonan luolaa)

    Facebook, twitter ja muut menevät itselläni ”toivo parasta”- kategoriaan. Potentiaalia löytyy, mutta itse en ainakaan osaisi tehdä niillä suurta voittoa.

    Tykkää

    1. Mainosbisnestähän FB harrastaa ja näköjään käyttäjätietojen myyntiä sopiville (ja välillä ei-niin-sopiville) tahoille. Tieto on valtaa, siinä mielessä FAANGit ovat mielestäni pelottavan voimakkaita.

      Tykkää

  2. Facebook on yksi niistä osakkeista, jotka yksinkertaisesti osoittavat, että ns. talousluvuista ja kursseista väänettävillä kertoimilla ei oikeasti ole mitään tekemistä itse hinnan kanssa. Hinta on ihmisten päässä, ei tunnusluvuissa, jotka kertovat vain jotain sijoittajien omasta käyttäytymisestä.

    Facebook ei ole ostolistallani, koska se ei maksa osingoa. Näkemykseni mukaan Facebook on siis roskapaperi – vaikka kyllä, sillä on voinut tehdä paljon rahaa ja varmaan tuleekin tulevaisuudessa tekemään rahaa – mutta niin voi tehdä myös monilla muillakin papereilla. Mutta rahan tekeminen vaatii Facebookin kohdalla aina myyntiä sopivissa kohdin ja ostoa toisissa kohdissa ja olen liian laiska myymään.

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.