Kaupallinen yhteistyö · Osakeannit

Peliyhtiöihin sijoittaminen on viihdettä

Kirjoittelin toissa viikolla peliyhtiö Remedyn listautumisesta. Merkkasin annissa 200 osaketta, joista sain 61 kpl. Kaupankäynti osakkeella alkoi eilen maanantaina 29.5. Kurssi ampaisikin heti ensiminuuteilla reippaasti yli 7 euron, mutta vakiintui sitten kuuden ja puolen euron tuntumaan. Jos olisin ollut kärppänä liikkeellä heti aamusta, olisin saattanut 7 eurolla myydä, mutta nyt taidan jäädä holdailemaan.

2017-05-28 21_59_22-Invest _ NetEnt _ Better Gaming
Yksisarvisia etsimässä! Kuva: NetEnt AB.

Mutta totta puhuen, peliyhtiöihin sijoittaminen ei mielestäni ole erityisen järkevää puuhaa. Tai korjaan, voi olla tuottoisaa ja viihdyttävää, mutta kohtalaisen riskialtista. Pelien ns. breikkaaminen kun on aina enemmän tai vähemmän arpapeliä. Ihminen on kuitenkin leikkisä otus ja sijoittajilta taitaa peliviettiä löytyä vähintäänkin saman verran kuin muiltakin. Väitänkin, että pelifirmoilla on etulyöntiasema pörssissä muihin it-firmoihin verrattuna. Perus-softapulju saa nähdä aika paljon vaivaa itsensä brändäämisessä ennen kuin medianäkyvyys on samoissa pelitalojen kanssa.

Lisäksi meillä suomalaisilla kun on nykyään oma pelialan yksisarvinen, Supercell. Sen osakkeita ei pörssistä löydy, mutta alitajuisesti moni sijoittaja varmasti uskoo, ettei Supercell jää ainoaksi kotimaiseksi menestystarinaksi. Yrityskauppatoiveet ovatkin todennäköisesti yksi syy sijoittajien kiinnostukseen.

Jos kuitenkin pelikipinä heräsi ja haluaisi edelleen sijoittaa pelialaan, niin suomalaisen sijoittajan kannattaa lähteä merta edemmäs kalaan. Kotimaiset Next Games ja Remedy ovat osakesijoittajan kannalta aika pieniä nakkikioskeja, joiden markkina-arvo pyörii nykyisellään 100 miljoonan euron kummallakin puolen. Tukholman pörssistä löytyy esimerkiksi NetEnt (kts. firman sijoittajasivut), jota 1,5 miljardin euron liikevaihdolla ei enää nakkikiskaksi voi kutsua. Näillä luvuilla pääsisi jo melkein Helsingin pörssin TOP 25-listalle. NetEntin pelejä kaupataan Suomessakin mm. Veikkaussivut.com-saitin kautta.

Lisää vaihtoehtoja löytyy Euroopan muista pörsseistä ja USA:sta, vinkatkaa ihmeessä kommenteissa jos tiedätte hyviä sijoituskohteita. Minulle riittää jätskirahojen tienaaminen näiden kotimaisten pelitalojen IPO:issa 🙂

Disclaimer: Kirjoittaja on osallistunut Remedyn antiin, mutta saattaa myydä osakkeensa lähipäivinä. Osallistuin myös Next Gamesin antiin, josta saadut osakkeet olen myynyt. Tämä blogipostaus sisältää ns. affiliate-mainontaa.

3 thoughts on “Peliyhtiöihin sijoittaminen on viihdettä

Kommentointi on suljettu.