Mediassa on viime päivinä keskusteltu vilkkaasti asumisen hinnoista, etenkin sen kalleudesta pääkaupunkiseudulla. Muun muassa Helsingin Sanomat esitteli yksinhuoltajatalouden, joka joutui turvautumaan yleiseen asumistukeen vuokranmaksun turvaamiseksi. Tapaus ei ole ainoa laatuaan, vaan suorastaan normi – yli 60 % vuokralla asuvista saa jonkinlaista julkista tukea asumiseensa. Vastaavaa polemiikkia on käyty myös mielipide-osastolla ja useilla nettifoorumeilla.

Ongelmaan on esitetty useita syyllisiä, muun muassa:

• Riittämätön asuntotuotanto
• Epäonnistunut kaavoitus
• Liian tiukat rakennusvaatimukset (mm. esteettömyys)
• Liian matalat palkat
• Liian korkeat asumistuet
• Ahneet vuokranantajat

Näistä kolme ensimmäistä ovat varmastikin vähintään osasyyllisiä ja ainakin asuntotuotanto on lähtenyt nousuun viimeisen vuoden parin aikana. Matalapalkka-alojen kehnot palkat ovat myöskin yksi syy vuokralaisten ahdinkoon, mutta niiden korottaminen tuskin vuokria alentaisi – päinvastoin. Toki noin yleisesti en tätä vastusta, moni raskasta ja vastuullista työtä tekevä on oikeasti palkkakuopassa, mutta en ehdi tässä aihetta enempää käsittelemään 🙂

Mielenkiintoisin kohtalonyhteys vallitsee mielestäni asumistukien ja vuokrien välillä:

Tutkimustulokset asumistuen vaikutuksista vuokratasoon vaihtelevat suuresti. Virénin Suomen Pankille vuonna 2011 laatiman keskustelualoitteen mukaan asumistuesta vuokriin siirtyy ainakin kolmannes ja mahdollisesti jopa puolet. Euron korotus asumistukeen näkyisi siis jopa 50 sentin korotuksena vuokrassa. (HS 21.8.16)

Aika huono hyötysuhde asumistuella näin veronmaksajan näkökulmasta!

Kun katsoo käppyrää kuluttajahintojen, asuntojen hintojen ja vuokrien kehityksestä viime vuosina täytyy myöntää, että ei tämä keskustelu ole tuulesta temmattu. Mistä tässä oikein on kyse? Onko työttömyys vain niin korkealla, että vuokralaiset eivät uskalla ottaa lainaa tai heille ei sitä yksinkertaisesti myönnetä? Vai onko elämäntyylimme muuttunut niin liikkuvaiseksi, että vuokra-asumisen kysyntä on kasvanut? Yksi osatekijä lienee myös kohonneet korjaus- ja hoitokulut, sillä ne tunnetusti aina valuvat lopulta vuokriin.

Tästä päästäänkin otsikon kysymykseen, eli onko asuntosijoittaja sitten tämän kuvion riistäjä? Hänellehän tuotot lopulta valuvat, tulivat ne sitten suoraan vuokralaiselta tai välillisesti veronmaksajilta. Toisaalta – kun kerran vuokra-asumiselle on selvästi kysyntää, asuntosijoittaja on omalta osaltaan mahdollistamassa tätä kuviota. Ilman sijoittajia – joko ammattimaisia tai sivutoimisia – asuntoja ei varmastikaan rakennettaisi näin paljoa, joka taas pahentaisi asuntopulaa.

Olemme varmasti kuitenkin samaa mieltä, että vuokra-asumiselle on tarvetta. Ns. yleishyödylliset toimijat (esim. SATO, VVO) eivät selvästikään pysty vastaamaan tarjontaan ilman yksityisten vuokraantajien panosta. Mielenkiintoista onkin, että monin paikoin näiden edellä mainittujen tahojen perimät vuokrat ovat usein korkeampia kuin mitä yksityiset perivät. Tämä osittain johtuu siitä, että ns. riskivuokralaiset eivät saa asuntoa yksityisiltä, joten isot toimijat joutuvat hinnoittelemaan heidän tuomansa riskin.

Oma vastaukseni kysymykseen on kaksijakoinen. Riistovuokrien periminen on luonnollisesti – no, riistämistä, eikä se kannata vuokranantajallekaan pidemmän päälle. Sen sijaan asunnon ostaminen ja vuokraaminen markkinahintaan on mielestäni järkevä tapa laittaa raha kiertämään, saada kohtuullisen vakaata tuottoa ja samalla tarjota asunto sitä tarvitsevalle. Monessa mielessä asuntosijoittaminen tuntuu eettisemmältä kuin pörssisijoittaminen, vaikka en itse erityisemmin kannata osakesijoittamisenkaan demonisointia.

Mitä sinä ajattelet? Kiroatko vuokralordin kapitalistisiaksi kerran kuussa? Entä muut sijoittajatoverit, koetteko koskaan tunnontuskia tilille virtaavista vuokraeuroista?