Mediassa on viime päivinä keskusteltu vilkkaasti asumisen hinnoista, etenkin sen kalleudesta pääkaupunkiseudulla. Muun muassa Helsingin Sanomat esitteli yksinhuoltajatalouden, joka joutui turvautumaan yleiseen asumistukeen vuokranmaksun turvaamiseksi. Tapaus ei ole ainoa laatuaan, vaan suorastaan normi – yli 60 % vuokralla asuvista saa jonkinlaista julkista tukea asumiseensa. Vastaavaa polemiikkia on käyty myös mielipide-osastolla ja useilla nettifoorumeilla.
Ongelmaan on esitetty useita syyllisiä, muun muassa:
- Riittämätön asuntotuotanto
- Epäonnistunut kaavoitus
- Liian tiukat rakennusvaatimukset (mm. esteettömyys)
- Liian matalat palkat
- Liian korkeat asumistuet
- Ahneet vuokranantajat
Näistä kolme ensimmäistä ovat varmastikin vähintään osasyyllisiä ja ainakin asuntotuotanto on lähtenyt nousuun viimeisen vuoden parin aikana. Matalapalkka-alojen kehnot palkat ovat myöskin yksi syy vuokralaisten ahdinkoon, mutta niiden korottaminen tuskin vuokria alentaisi – päinvastoin. Toki noin yleisesti en tätä vastusta, moni raskasta ja vastuullista työtä tekevä on oikeasti palkkakuopassa, mutta en ehdi tässä aihetta enempää käsittelemään 🙂
Mielenkiintoisin kohtalonyhteys vallitsee mielestäni asumistukien ja vuokrien välillä:
Tutkimustulokset asumistuen vaikutuksista vuokratasoon vaihtelevat suuresti. Virénin Suomen Pankille vuonna 2011 laatiman keskustelualoitteen mukaan asumistuesta vuokriin siirtyy ainakin kolmannes ja mahdollisesti jopa puolet. Euron korotus asumistukeen näkyisi siis jopa 50 sentin korotuksena vuokrassa. (HS 21.8.16)
Aika huono hyötysuhde asumistuella näin veronmaksajan näkökulmasta!

Kun katsoo käppyrää kuluttajahintojen, asuntojen hintojen ja vuokrien kehityksestä viime vuosina täytyy myöntää, että ei tämä keskustelu ole tuulesta temmattu. Mistä tässä oikein on kyse? Onko työttömyys vain niin korkealla, että vuokralaiset eivät uskalla ottaa lainaa tai heille ei sitä yksinkertaisesti myönnetä? Vai onko elämäntyylimme muuttunut niin liikkuvaiseksi, että vuokra-asumisen kysyntä on kasvanut? Yksi osatekijä lienee myös kohonneet korjaus- ja hoitokulut, sillä ne tunnetusti aina valuvat lopulta vuokriin.

Tästä päästäänkin otsikon kysymykseen, eli onko asuntosijoittaja sitten tämän kuvion riistäjä? Hänellehän tuotot lopulta valuvat, tulivat ne sitten suoraan vuokralaiselta tai välillisesti veronmaksajilta. Toisaalta – kun kerran vuokra-asumiselle on selvästi kysyntää, asuntosijoittaja on omalta osaltaan mahdollistamassa tätä kuviota. Ilman sijoittajia – joko ammattimaisia tai sivutoimisia – asuntoja ei varmastikaan rakennettaisi näin paljoa, joka taas pahentaisi asuntopulaa.
Olemme varmasti kuitenkin samaa mieltä, että vuokra-asumiselle on tarvetta. Ns. yleishyödylliset toimijat (esim. SATO, VVO) eivät selvästikään pysty vastaamaan tarjontaan ilman yksityisten vuokraantajien panosta. Mielenkiintoista onkin, että monin paikoin näiden edellä mainittujen tahojen perimät vuokrat ovat usein korkeampia kuin mitä yksityiset perivät. Tämä osittain johtuu siitä, että ns. riskivuokralaiset eivät saa asuntoa yksityisiltä, joten isot toimijat joutuvat hinnoittelemaan heidän tuomansa riskin.
Oma vastaukseni kysymykseen on kaksijakoinen. Riistovuokrien periminen on luonnollisesti – no, riistämistä, eikä se kannata vuokranantajallekaan pidemmän päälle. Sen sijaan asunnon ostaminen ja vuokraaminen markkinahintaan on mielestäni järkevä tapa laittaa raha kiertämään, saada kohtuullisen vakaata tuottoa ja samalla tarjota asunto sitä tarvitsevalle. Monessa mielessä asuntosijoittaminen tuntuu eettisemmältä kuin pörssisijoittaminen, vaikka en itse erityisemmin kannata osakesijoittamisenkaan demonisointia.
Mitä sinä ajattelet? Kiroatko vuokralordin kapitalistisiaksi kerran kuussa? Entä muut sijoittajatoverit, koetteko koskaan tunnontuskia tilille virtaavista vuokraeuroista?
Minusta yksi osasyyllinen, joka usein unohdetaan, ovat ahneet asunnon myyjät! Lainan ja sitä kautta vuokran suuruus kulkee käsikädessä asunnon hinnan kanssa. Kun asunnot ovat kalliita niin ovat myös vuokratkin. Jos sijoitusasunnon ostoon ei tarvittaisi 20 vuoden tappiin asti vedettyä suurta lainaa niin ilomielinhän sitä vuokraisi asunnon edullisesti. Näillä hinnoilla pääkaupunkiseudulla asuntosijoittaja saa +/-0€ käteen niin kauan, kuin asunnosta on velkaa, eli toiminnan aloittamisesta seuraavat 20-25 vuotta. Ja suurimmalla osalla vuokranantajista on vain se 1-2 asuntoa.
Jos jossakin vuokranantajassa on vikaa niin noissa valtavissa vuokrafirmoissa, jotka ovat järjestelmällisesti nostaneet vuokria ja näinollen hinanneet keskivuokraa ylöspäin. Kun vuokrat nousevata, asuntosijoittajat lisääntyvät ja asuntojen hinnat lähtevät nousuun. Yksityisiä vuokrananatajia en tässä asiassa lähtisi ollenkaan syyttämään.
Asumistuessa näen selvän ongelman, mutta ratkaisua siihen on aivan mahdotonta keksiä. Jokin pidempiaikainen korotuksista luopuminen lienee ainoa jotenkin siedettävä vaihtoehto. Siltikin tämä tarkoittaisi suuria ongelmia pienituloisille talouksille, joiden talous saattaisi kaatua ensimmäisiin vuokrankorotusyrityksiin, joita asumistuki ei paikkaisi. Vasta ajan kanssa vuokrat lähtisivät laskuun, kun uutta vuokralaista ei löytyisi tai ongelmalliset häädöt lisääntyisivät. Mutta missä pienituloiset silloin asuvat?
Koko vuokraongelma on niin suuri vyyhti, että sitä on vaikea lähteä ratkomaan. Asiaan vaikuttaa olennaisesti myös tyttömyys ja työmarkkinoiden epävakaus, joka vaikeuttaa oman asunnon ostoa ja ennenkaikkea lainan takaisinmaksua. Ja tietysti myös Helsinkiin pakkautuminen. Superedullisia vuokria löytyy jo tunnin ajomatkan päässä Helsingistä…
TykkääTykkää
Niinpä. Mutta toisaalta, eihän se hölmö ole joka pyytää.. meistäkin varmaan melkein kaikki myisivät kämppänsä eniten tarjoavalle 🙂
Ja tietty sitten jos myyjä ei ole sijoittaja vaan oman asunnon vaihtaja, niin vähän pakko saada hyvä hinta, että pystyy ostamaan sen seuraavan kämpän.
Oikeassa olet kyllä että aikamoinen vyyhti tämä vuokrakuvio on. Ei asuntosijoittajat enkeleitä ole, mutta ei heitä / meitä voi tästä syyttääkään. Syyttäkäämme siis poliitikkoja, kyllähän tämäkin pattitilanne olisi ratkaistavissa, jos poliittista tahtoa löytyisi 🙂
TykkääTykkää