Kirjoittelin viime keväällä pienen analyysin Suomen Hoivatiloista, jossa totesin firman varsin mielenkiintoiseksi listautujaksi. Minulle itsellenikin hieman tuntemattomasta syystä (unohdin, jäin vatvomaan, tms) anti ehdittiin ylimerkitä ennen kuin itse olisin ollut valmis sijoituspäätökseen.

No, listautumisen myötä sitten kurssi pomppasi neljän euron tietämille (listautumishinta oli 3,20 e/kpl) ja ajattelin, että eiköhän se sieltä laskettele alas ja ehdin tankkaamaan myöhemminkin. Näin tapahtuikin, mutta kun hinta jäi kuitenkin selvästi antihinnan yläpuolelle (jonnekin 3,6 € tuntumaan), päätin vieläkin odotella. Ja sitten unohdin kesän myötä koko jutun.

Kunnes sitten tässä syksyn kynnyksellä huomasin Arvopaperin jutun, jossa todettiin että Hoivatilat on vaivihkaa kivunnut jo viiden euron tuntumaan. En vieläkään uskaltanut pistää eurojani likoon, mutta kun sitten tulosjulkistuksen 25.8. myötä kurssi pompahti melkein kuuteen euroon, oli pakko tunnustaa virhearvio.

Aamupäivän hypetyksen hieman laannuttua ostin 200 kpl Hoivatiloja hintaan 5,49 e/kpl. Siinäpä kurssi sitten pysyttelikin viikon verran, kunnes tänään pompattiin Inderesin tavoitehintapäivityksen (6,70 €) myötä taas uusiin ennätyksiin (ma 29.8. päätöskurssi 6,50 €). Hiukkasen balsamia haavoihin siis 🙂

Tälle ilmiölle on varmasti jokin hieno psykologinen termi tms, mutta itse kutsun sitä menetetyn investoinnin dilemmaksi. Sitä voi katsoa kahdelta kantilta. Eli vähän kuten nyt Hoivatilojen kanssa, niin ajattelee että ”enpä nyt kyllä varmana osta, kun en kerran saanut silloin halvalla annissa / taantumassa / osaridipissä tms”. Vaikka nousupotentiaalia riittäisi, ainakin itseäni harmittaa jos ns. missasi hyvän diilin ja pitää tyytyä johonkin semihyvään.

Toisin päin kuvio muistuttaa putoavan puukon syndroomaa, eli ei raaskita luopua huonosta osakkeesta, kun se on tarpeeksi pudonnut. Vähän tyyliin ”prkl mennään tämän kanssa vaikka konkkaan, sen verran turskaa jo tullut”. Ei sijoittajat ihan rationaalisia olentoja ole, ainakaan me piensijoittajat!

No, takaisin asiaan eli Hoivatiloihin. Vaikka nyt näyttää auvoiselta, niin vähän hirvittää, ettei vaan käy samoin kuin parin vuoden takaiselle kurssiraketille, Orava Asuntorahastolle (OREIT). Orava listautui lokakuussa 2013 kappahintaan 10,30 euroa, josta se pian pomppasi yhteentoista ja siitä kohti korkeuksia. Kurssi käväisi pikaisesti 15 euron paremmalla puolen. Kunnes sitten tuuli kääntyi ja nythän kurssi matelee alle 9 eurossa. Enkä usko, että se sieltä ihan heti nousee.

Kovin huolissani en ole, Hoivatilojen bisnes kun on monessa mielessä paljon vakaammalla pohjalla kuin pyramidipeliksikin kutsutun Oravan vuokraustoiminta. Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä enemmin tai myöhemmin nousevat korot tekevät näille reippaaseen velkavipuun perustuvalle liiketoimintamallille.

Harmittaako ketään muuta ”hoiva-annin” missaaminen? Vai hykertelettekö siellä vain tyytyväisinä HOIVA-lappujenne päällä? 🙂