Olen sijoittanut nyt kryptovaluuttoihin noin 5 vuoden ajan enemmän ja vähemmän onnistuneesti. Bitcoinin ja ethereumin isompiin nousuihin ehdin mukaan (valitettavan) pienellä positiolla ja pikkuveivejä olen onnistunut tekemään muutamilla altcoineilla. Tähän asti olen kaiken lisäksi onnistunut väistämään pahimmat miinat ja rugpullit, eli suoranaiset vedätykset. Nyt kuitenkin osui ja upposi Tursaankin kryptosalkkuun, eli LUNA-kolikkoni muuttuivat arvottomiksi parissa päivässä.

Otetaanpa kuitenkin ensin hieman taustoitusta tähän, sillä kyseinen kryptovaluutta tuskin on kaikille tuttu. LUNA on Terra-nimisen kryptoalustan natiivivaluutta, eli sillä maksetaan kaikki Terra-järjestelmässä suoritettavat siirtomaksut. Terran varsinainen käyttötarkoitus oli toimia alustana stablecoineille eli vakaavalutoille, joiden arvo sidottiin algoritmisesti johonkin perinteiseen fiat-valuuttaan kuten dollariin tai euroon.

Tunnetuin Terra-stablecoin oli UST eli US-dollaria vastaava kryptokolikko. Sen arvo pysyi monta vuotta 1:1 -suhteessa dollariin, mutta maanantaina 9.5.2022 alkoi tippumaan ja puolittui parissa päivässä, kunnes perjantaina 13.5.2022 oli enää muutaman sentin arvoinen. Tätä kirjoittaessa arvo on tosin palautunut jopa 15 dollarisenttiin, joten jotkut vielä uskovat UST:n paluuseen. Yhtä hyvä tilanne ei ole LUNA:lla, joka alkoi tippumaan jo muutamaa päivää aiemmin ja syöksyi muutamassa päivässä n. 80 dollarista meemikolikkotasolle. Tätä kirjoittaessa LUNA:n arvo on noin 0,03 senttiä.

Olin itse asiassa kokeillut UST:n sijoittamista Anchor-protokollan kautta joulukuussa 2021 pienellä 300 euron panoksella. Tuotto (n. 20 % vuodessa) oli houkutteleva. Päättelin kuitenkin, että kunnon tuotot vaatisivat sen verran isoa panostusta, että en halunnut riskeerata suuria summia yksittäiselle DeFi-alustalle, mikä osoittautuikin hyväksi päätökseksi. Harmillisesti ostin ko. summalla sen sijaan LUNA-kolikoita, sillä niiden hinta oli noususuunnassa ja nousikin 3/2022 mennessä yli sataan dollariin.
En ole nyt seurannut kryptojen hintojen kehitystä aktiivisesti, sillä pörssien ulkopuolellakin on ollut ihan tarpeeksi seurattavaa. Huomasin kuitenkin Twitterissä jotain kalabaliikkia ja päätin tarkastaa tilanteen. Tuossa vaiheessa, tiistaina 10.5. olin junassa ja LUNA:n kurssi n. 30 dollarissa. Valitettavasti mukana oli vain työläppärini, jossa ei ollut kryptolompakkojani asennettuna. Pääsin kyllä käsiksi Terra-lompakon salasanoihin, mutta syystä tai toisesta en pystynyt alustamaan uutta lompakkoa niiden avulla. Palattuani reissulta LUNA huiteli jo ykkössenteissä, joten ei enää kannattanut ryhtyä myymään.
Oma LUNA-positioni oli onneksi ”vain” 10 LUNA:a. Olin ostanut ne parissa erässä n. $50- $100 hintaan, eli isoista summista ei ollut kyse. Toki ATH:ssa (all-time-high) myymällä olisin tehnyt n. tonnin tilin, mutta vaikea siihen olisi ollut osua. Enemmän melkeinpä harmittaa, että sinänsä hyvältä vaikuttanut Terra-ekosysteemi romahti. Netissä on spekuloitu, että kyseessä oli järjestelmällinen hyökkäys shorttausvoitot tavoitteena, mutta kuten kryptomaailmassa aina, melkein mikä tahansa on mahdollista. Jotkut pitävät kuviota perustajatiimin sofistikoituneena huijauksena, vaikka en pidäkään sitä itse todennäköisimpänä vaihtoehtona.
o o o
Kryptovaluuttojen romahduksen ja yleisen pörssipaniikin myötä oma salkkuni on kokonaisuudessaan laihtunut kuukaudessa miltei 10 000 euroa ja viivan alle jää enää karvan verran yli 400 000 euroa. Ilman US-dollarin vahvistumista salkku olisi vajonnut 400 k€:n alapuolelle. Vaikka toukokuu ei yleensä ole hyvä aika ostaa, niin olen ryhtynyt pitkästä aikaa tankkamaan osakkeita ja bitcoinia varovaisin liikkein. Koronapompun kaltaista rallia en odota näkeväni lähitulevaisuudessa, mutta pientä rekyyliä kuitenkin ounastelen 🤞🏻 😊