Viime postauksessani harmittelin, etten oikein osaa ostaa nousuun. Siispä päätin nyt harjoitella tätä jaloa taitoa ja nappasin salkkuuni maanantaina (16.12.) minierän (100 osaketta) Nordic Hospitality Partnersia eli tuttavallisemmin NoHoa. Hinnaksi muodostui 9,98 € / kpl.
Firman nimestä ei välttämättä pysty ihan kylmiltään päättelemään firman toimialaa, joka siis on ravintolapalvelut. Alun perin yritys listautui Restamaxina jo vuonna 2013, mutta vaihtoi reilu vuosi sitten (2018) nimensä NoHoksi. Kuvioon liittyy myös Royal Ravintoloiden osto sekä Smile-henkilöstövuokraustoiminnan listautumisyritys, joka muuntui fuusioksi VMP:n eli nykyisen Eezyn kanssa. Paljon käänteitä, mutta summa summarum, kotimaisen ravintolabusineksen ytimessä siis ollaan.
Miksi sitten sijoitin NoHoon? Yksi syy on se, että ravintolaliiketoimintaa ei salkusta aiemmin löytynyt. Ulkona syöminen yleistyy Suomessakin koko ajan ja ravintoloissa käyminen on peruskauraa ainakin nuoremmalle polvelle. Yökerhoissa sekoilu on (onneksi) vähentymään päin, mutta pubeissa taas tykätään istua. Perstuntumalta sanoisin myös, että artesaaniolueiden tarjoilu hipstereille (that’s me!🦄) on kannattavampaa liiketoimintaa kuin bulkkikolmosen anniskelu parikymppisille joraajille.
Toinen, ehkä rehellisempi syy on analyytikkojen suitsutus. Inderes totesi alkuviikosta, että posarin eli positiivisen tulosvaroituksen tulo on vain ajan kysymys. Tällä kertaa osuivat oikeaan ja NoHo totesi tänään aamutuimaan liikevaihdon ja liikevoittomarginaalin olevan hiukan ennakoitua parempi. Ylitys oli kyllä tosi maltillinen ja selvästi jo hinnoiteltu kurssiin, mutta posari silti elikäs hyvä juttu!
Maksaapa NoHoa myös pientä osinkoa, nykykurssille n. 3 % luokkaa. Enemmän tietysti lasken kasvupotentiaalin varaan, firma kun on juuri laajentumassa Norjaan. Kaltevan maan asukit eivät tiedettävästi ole tyhjätaskuja, joten markkina lienee lupaava sielläkin.
Ostoksen aiheuttaman kassavajeen paikkasin myymällä Verkkokauppa.comin osakkeeni (kaikki 300 kpl) hintaan 3,595 € / kpl. Verkkis on ollut viime aikoina varsinainen murheenkryyni ja olen tehnyt sillä kunnolla turskaa. Nyt kun osake oli hieman noussut pahimmasta alhosta, niin päätin keventää riskiä. Postilakkokin saattaa hankaloittaa joulumyyntiä, kilpailjoita riittää ja uuden negarin riski on olemassa. Toki osake on hinnoiteltu aika alas, mutta yritän oppia välttämään arvoansoja.
o o o

Vuosi 2019 alkaa olla pikku hiljaa paketissa niin sijoittajan kuin työntekijän näkökulmasta. Vielä pari päivää koodaushommia ja sitten loppuvuosi lomailua perheen parissa. Teen varsinaisen tilinpäätöksen kuluneesta vuodesta tammikuussa, mutta viime viikolla päivitetyn salkkulaskelman mukaan sijoitusteni arvo on noin 280 000 euroa.
Näissä lukemissa on mukava laskeutua joulun viettoon ja toivotankin tämän postauksen myötä rauhaisaa vuodenvaihdetta kaikille lukijoilleni!