Tänään pörssin avautuessa monella piensijoittajalla meni taas kahvi väärään kurkkuun: Nokian osavuositulos (Q1/2018) ei ollut mairitteleva ja kurssi lähti jyrkkään laskuun. Alimmillaan kurssi käväisi 4,51 eurossa eli miltei 9 % laskussa edellisen päivän päätösnoteeraukseen verrattuna. Päivän mittaan kurssi kuitenkin korjaantui, kun Rajeev Suri rauhotteli sijoittajia konferenssipuheluiden merkeissä.

No, Noksua salkusta toki löytyy, mutta niihin en koskenut. Sen sijaan olin sattumalta Kauppalehden äärellä kun YIT julkaisi alkuvuoden osavuosikatsauksensa. Kun edellä mainittu aviisi kuvaili sitä suorastaan rumaksi, päätin vilkaista kuinka rumassa laskussa osake mahtaa olla. Kummastelin kovasti kun kurssi oli vain hieman (alle prosentin) alamäessä, yleensä kun ikävät yllätykset tarkoittavat nykyään jyrkkää laskua. Intuitiolla pistin saman tien kaikki YIT:n osakkeeni myyntiin 6,58 euron hintaan.
Päivän aikajänteellä tämä osoittautui hyväksi päätökseksi, sillä nyt pörssin sulkeuduttua YIT:n kurssi päätyi 5,96 euroon eli laskua tuli n. 10 %. Mikä monessa mielessä onkin ymmärretävää, nythän on korkeasuhdanne menossa rakennusalallakin ja YIT:n pitäisi olla vahvoilla. Toisaalta fuusio Lemminkäisen kanssa varmasti syö aluksi voimia. Joka tapauksessa, minulla on rakennusalaa salkussa Lehdon osakkeiden muodossa, niin YIT sai luvan lähteä.
Sinänsä kovin isosta satsista ei ollut kyse, sillä YIT-pottini oli vain 100 osakkeen kokoinen. Ostin osakkeet aikoinaan 6,09 eurolla kappale, joten välityspalkkioiden (7+7=14 euroa) jälkeen jäin pari kymppiä voitolle, osingoista (brutto 25 euroa) vielä toiset mokomat!

Sittenpä vuorossa salamannopea jälleensijoitus, eli teräsyhtiömme Outokumpu. Tämä suhdanneherkkä ruostumattoman teräksen tuottaja on ollut kiikarissani jo pidemmän aikaa. Minulla ei nimittäin ole salkussa lainkaan ns. perusteollisuutta. Outokummun osake on lasketellut vuoden takaisista n. 10 euron lukemista miltei 50 % ja tänäänkin päätyi rumaan n. 12% laskuun. Toki Trumpin kaavailemat terästullit yms nostavat riskiprofiilia, mutta moni analyytikko pitää osaketta jo hieman aliarvostettuna. Q1:n osavuosikatsaus ei antanut nopeaa toivoa paremmasta, mutta päätin kokeilla onneani ostamalla 150 osaketta kappalehintaan 5,40 euroa. Päivän alin noteeraus olisi ollut 5,06 euroa, mutta pohjaonginta on tunnetusti hirvittävän vaikea laji!
Tähän asti olin noudattanut kiltisti ikivihreää (en siis nyt muista kenen keksimää) pörssivihjettä, jonka mukana ei kannata sijoittaa outoihin eli sanalla ”outo” alkaviin yrityksiin. Tällä kertaa päätin jostain syystä viitata tälle äärimmäisen syvälliselle vinkille kintaalla, katsotaan rankaisevatko pörssijumalat nyt minua 🙂
* Sijoita osakkeisiin alk. vain 3 € kuluin *
Mitä tuumaat, oliko fiksu veto vai olisiko vain kannattanut jättää salkku rauhaan? Tämähän selviää tunnetusti vasta vuosien päästä, mutta valistuneita arvauksia otetaan vastaan kommenttien muodossa!