Off-topic

Etuoikeutettua elämää oravanpyörässä

*BEEP*. Hyppään aamulla bussiin ja vilautan lukijalle työnantajani kustantamaa matkakorttia. Selailen työmatkalla sijoitusblogeja työluurilta, jonka laskun kuittaa työnantaja.

Kappas vain, toimistolla onkin tarjolla aamupalaa, eipä maha ehdi kurnimaan lounashetkeä odotellessa. Niin se lounas, senkin tietysti kuittaan lounaskortilla. Siitä suurin osa sentään menee omasta pussista, mutta firma osallistuu 25 % verovappalla osuudella. Useimmat työpaikkalounaat ovat mielestäni nykyään varsin maittavia, ei valittamista!

Työpäivän jälkeen heitän laukun selkään ja vaapun läheiseen kuntokeskukseen. Treeni tekee hyvää, etenkin kun lunastin sarjalipun alkuvuodesta niin ikään työpaikan kustantamalla virikekortilla. Loppuillasta olisi vielä tarjolla kaljoittelua firman piikkiin, mutta huhkimisen jälkeen tunnen itseni epäsosiaaliseksi ja painun suoraan pehkuihin.

Niin ja toki päivän töistä maksettiin myös kohtuullinen korvaus (yli suomalaisten keskiarvopalkan). Ei tarvitse 9 eurolla / päivä elellä. Hyvällä tuurilla voin ryhtyä 10 vuoden päästä jäähyttelemään ja jäädä pikku hiljaa viisikymppisenä varhaiseläkkelle olettaen ettei Trump, Kim tai finanssikriisit räjäytä salkkuani.

niukkuus
Kuva: ConversionXL.com

Toissa viikonlopun Hesarissa oli mielenkiintoinen ja ansiokas kirjoitus niukkuudesta (eikä muuten edes ole maksumuurin takana). Ammattikorkeakoulun opettajana aiemmin toiminut Jouni Kylmälä kertoi kokemuksistaan ikääntyneenä työttömänä. Juttu pisti miettimään. Aika erilaista elämää elämme, ainakin näin taloudellisesti ajatellen. Ei, minä en kyllä mitenkään pysty samaistumaan noin niukkaan elämään. Olen aina ollut jossain määrin etuoikeutettu.

Toki opiskeluaikana elämä oli niukempaa, mutta silloin näköpiirissä oli kutakuinkin varma työllistyminen. IT-alalla myös opiskelijoille riitti hyvin alan hommia. Missään vaiheessa ei tarvinnut tonnikalalinjalla taistella. Olenko ansainnut tämän suhteellisen menestymisen? Minusta vain osittain. Opiskelin kyllä ahkerasti ja hoitanut työni aina kunnolla, mutta niin ovat monet muutkin tehneet ja silti ovat päätyneet hanttihommiin tai ”kortistoon”.

Tasan ei käy nallekarkit, kyllähän minä sen tiedän. Yksilön menestys (tai tappio) on aina omien tekojen ja sattuman yhteispeliä. Mutta minusta tämän tyyppinen maailmojen eriytyminen ei voi olla hyväksi. En ole vasemmistolainen, mutta yhteiskunnan arvot mitataan siinä, miten se kohtelee heikoimpiaan. Näin sanoi minua paljon fiksumpi kaveri, intialainen valtiomies Mahatma Gandhi.

Pohditko sinä koskaan ovatko saavutuksesi omaa ansiotasi? Pelottaako putoaminen oravanpyörästä vai luotatko, että elämä kantaa? 

16 thoughts on “Etuoikeutettua elämää oravanpyörässä

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus. Olen vastaavassa etuoikeutetussa asemassa ja tiedostan sen kyllä. Joskus nuoruudessani olen kyllä siirrellyt tavaroita varastossa ja jakanut mainoksia ja monenmoista hommaa ehtinyt tehdä myös ilman palkkaa.

    Tässä maassa ylivoimainen enemmistö ei ole syntyessä tuomittu tiettyyn kohtaloon kun koulutusta ja mahdollisuuksia on tarjolla. Kaikki ovet ei ole kaikille auki, mutta moni ovi on tosi monelle. Minullekin oli vaikka kotoa ei paljoa ole rahaa taskuun laitettu.

    Aivan erityisen etuoikeutettu olen siinä että olen voinut ruveta tekemään työkseni jotain mistä olin joka tapauksessa kiinnostunut. Ennen virallisten opiskelujeni alkua olin jo ehtinyt upottaa tuhansia tunteja tietokoneiden salojen opiskeluun kenenkään pakottamatta. Sitten kävi vielä niinkin että IT-alan osaajapula ei näytä helpottavan, mikä kyllä se näkyy työnantajien suhtautumisessa. Voi ihan tyytyväinen olla.

    Mutta jos nyt ei ihan jotain ufojuttua halua intohimoisesti tutkia niin tosi monella alalla sitä pääsisi ihminen pitkälle kun tuuppaisi sisään vapaaehtoisesti sen vastaavan effortin minkä itse olen tuupannut IT-alan juttuihin. Ei yhteiskunnalla tai maailmalla ole mitään velvollisuutta tarjota kivoja töitä kun on viitsinyt käydä koulussa valmistumassa hyvillä arvosanoilla, mutta kun valitsee alan jossa auttaa muita ihmisiä ratkomaan ongelmiaan ja lämää tiskiin kunnon draivilla 10-20 tuntia viikossa noin 20 vuoden ajan sen opiskelun päälle niin johonkin tuloksiin pitäisi päästä.

    (Miellän oman työni ja suurimman osan hyödyllisistä töistä muiden ihmisten ongelmien ratkaisemisena. Lääkäri ratkaisee lääketieteellisiä ongelmia ja kokki tekee ruokaa nälkäisille ja niin edespäin. Ja ihmisillä on tulevaisuudessakin ratkaistavia ongelmia – putket vuotaa, autot hajoaa, eturauhanen vaivaa…)

    Tykkää

  2. Minä söin opskelijana kavereiden kanssa juhlaruokana kinkku-aurajuusto- pastaa, joka oli suurinta herkkua. Yleensä aurajuustoa oli vaan nokare (aina ei ollut ollenkaan) ja kinkkua ei ikinä ollut. Sipulia (halpaa) oli sitäkin enemmän. Ruoka on vieläkin suosikkini, vaikka nykyään saan ruokaan kaikki kuuluvat ainesosat kokonaisina eikä niistä tarvitse pihistää…. Opiskelijana keitin paljon riisiä, jos olin `rikas` ostin ruokaan maissi-paprika pakastepussin.

    Tykkää

    1. Kuulostaa melkeinpä romanttiselta! Toki itsekin opiskelijana teki pahaa ostaa juustokimpale, vaikka oikeasti varaa siihen olikin :p Kaiken kun aina suhtautti edulliseen 2-3 euron opiskelijalounaaseen joita joskus tuli syötyä kahdestikin päivässä!

      Tykkää

  3. Tässä on mielestäni toki huomioitava opiskeluajan väliaikaisuus (ainakin useimmilla). Jos tuo opiskeluaikoijen budjetti olisi vuosikymmeniä pysyvä, eikä ulospääsyä olisi, niin kyllä se vaikuttaisi omaan psyykkiseen terveyteen merkittävästi. Senhän pitkäaikaistyöttömillä ja muilla köyhillä huomaa, eikä se ole heidän omaa syytään. Minua ärsyttää eniten tämän hetken talouspropagandassa myyty ajatus, että köyhä on aina köyhä omasta syystään ja pitää tarjota vaan raippaa, jotta tajuavat olla olematta köyhiä.

    Tykkää

  4. Mietin samankaltaisia ajatuksia mm. kuntokeskuksessa, jossa käyn. Suuri osa kävijöistä tulee paikalle hienolla autolla, keskivertoa arvokkaampia autoja on parkissa runsaasti. Lisäksi näiden ihmisten fyysinen kunto ja olemus on suurimmalla osalla erinomainen. Syy vai seuraus?

    Suorastaan siis itsellä sellainen tunne, että kehtaisinko mennä tuonne jos vaikka lihoisin runsaasti tai jos minulla olisi vain joku vanha t-paita käytettävissä. Naurettavaa, mutta totta.
    Status toistuu niin monessa kohtaa; voimavarat, rahan riittävyys, henkinen pääoma, lastenhoidon mahdollisuus ym… jos miettii siis vaikka perinnöllistä köyhyyttä.

    Tykkää

    1. Näinhän se menee, ei köyhät & huonokuntoiset noissa kiiltävissä eliksioissa yms käy. Toisaalta sitten monissa ns. hyvissä töissä on pakko myös näyttää hyvinvoivalta.

      Kyllä se vaan niin menee, että hyvistä lähtökohdista ja pärjäämisestä syntyy itseään ruokkiva kierre. Huono-osaisuudesta taas vastaavasti syntyy noidankehä. Mitenköhän tämä kierre saataisiin katkaistua?

      Tykkää

  5. Hienoa, että tiedostat etuoikeutetun asemasi ja olet siitä kiitollinen! Monet ei tuota osaa.

    Mä en saa työnantajaltani työmatkatukea, työpuhelinta, aamiaista, lounasseteleitä, kulttuuri- tai liikuntaseteleitä enkä varsinkaan iltakaljoja! Mutta saan sentään työpaikalla ilmaista kahvia ja teetä, nekään kun ei ole ihan jokaisessa työpaikassa mitään itsestäänselvyyksiä. Ja saan yli 10 €:n tuntipalkan, sekään kun ei ole aina itsestäänselvyys.

    Olen kiitollinen nollatuntisopimustyöpaikastani, josta saan alan tessin mukaista palkkaa. Olen kiitollinen kelan maksamasta sovitellusta työttömyyskorvauksesta. Olen kiitollinen Suomen hyvinvointivaltiosta, jossa toki olisi paljon korjattavaakin.

    Useimmat saavutukseni ei ole omaa ansiotani, eikä saavuttamattomuuteni omaa syytäni. En ole koskaan varsinaisesti ollut oravanpyörässä, josta pudota. Elämä ei todellakaan aina kanna.

    (Olen myös erittäin kiitollinen siitä, etten ole sairaampi, mitä olen, ja siitä, miten ihana puoliso minulla on.) Olen kaikenkaikkiaan hyvin etuoikeutettu!

    Tykkää

    1. Hienosti ajateltu ja kirjoitettu! Terveys on etenkin yksi oleellisista asioista, jonka huomaa usein vasta kipeänä. Olen jonkin verran matkustellut länsimaiden ulkopuolella ja aika moni ihminen (lasketaan todnäk. miljardeissa) olisi ikionnellinen matalapalkkaisen pätkätyöläisen elämästä Suomessa (tai jossain muussa ns. hyvinvointivaltiossa).

      Tykkää

  6. Itse olen asiasta hieman eri mieltä. Olen sitä mieltä, että monessa menestyksessä ei ole kyse tuurista vaan yksilön omista teoista. Tuurista voidaan puhua silloin, jos kaksi täsmälleen samoista lähtökohdista, koulutuksen/kokemuksen omaavista ja täsmälleen yhtä paljon vaivaa näkevistä henkilöistä vain toinen menestyy. Tällöin toisella on käynyt tuuri.
    Kerronpa tarinan omalta kohdaltani. Olen todella köyhästä perheestä ja en ole ikinä saanut avustusta mihinkään asiaan. Ei ole myöskään veljeni, mutta veljeni ei ole koskaan ”menestynyt” ja joutuu taistelemaan mm. rahojen riittämisen kanssa ja tekee todella pitkää päivää pienellä palkalla.
    Olen myös itse hankkinut rahoituksen lukiokirjoilleni anomalla rahaa Pelastakaa Lapset Rystä, jotta minulla olisi paremmat edellytykset päästä korkeakouluun. Mitään tekemistä kouluun pääsemisellä tai siellä menestymisellä ei ollut tuurin kanssa.
    Olen myös ammattikorkeakoulun käynyt oma kustanteisesti ja minua ei ole ikinä kannustettu opiskelemaan vanhempieni kautta, mutta näin helvetisti vaivaa ja valmistuin koko luokkani parhaimpana opiskelijana. Taaskaan ei ole mitään tekemistä tuurin kanssa.
    Valmistuttuani pääsin heti töihin, mutta siinäkään ei ollut missään tapauksessa kyse tuurista vaan siihen vaikutti se, että olin koulun aikana päässyt joka kesäloma oman alan töihin hakemalla aktiivisesti vähintään 100 eri paikkaan eri puolilta Suomea joka vuosi. Työllistyminen oman alan hommiin oli siis työkokemuksen ja omien tekojeni ansiota, ei tuurin.
    Ensimmäinen työpaikkani oli hanttihommia, mutta sentään omaa alaa. Hain kuitenkin työn ohella jatkuvasti uusia töitä ja hieman yli 200 hakemuksen jälkeen tärppäsi ja pääsin nykyiseen työhöni haastatteluun ja sain paikan. Voiko puhua tuurista, jos näkee paljon vaivaa oikeasti hyvällä työhakemuksella/CV:llä? Olen myös saanut nykyisessä työssäni jo neljä ylennystä kolmen vuoden sisällä loistavasta suoriutumisesta. Tuuria? Noup.
    Jos nykyisestä työstäni joskus saisin potkut, niin en ole missään tapauksessa huolissani työllistymisestäni.

    No mikäs tässä sitten vituttaa? No se, että kertoessani ystäville/tuttaville nykyisestä työtehtävästäni, saan kommentteja vaan kuinka hyvä tuuri minulla on käynyt… Vaikka tuurilla ei ole missään vaiheessa ollut mitään tekemistä nykyisen ”menestyksen” kanssa. Se on vaatinut vuosia ja tuhansia tunteja töitä, että ollaan nykyisessä tilassa. Ihmisiä ei kiinnosta matka vaan päämäärä.

    Ainoat asiat missä voidaan puhua tuurista on se, että jos satut saamaan syntymälahjana hyvän henkisen kestävyyden, aktiivisen ja viitteliään luonteen, hyvän terveyden, tavanomaista enemmän älykkyyttä tai olet tavanomaista paremman näköinen. Silloin sinulla on käynyt hyvä tuuri ja se saattaa edesauttaa sinua elämässä menestymisessä. Myös Suomeen syntymisessä voidaan puhua hyvästä tuurista.

    PS. Lounarit ovat pyllystä. Ei voi käyttää kuin vain ruokaan. Itsekin saan niitä ja vaihtaisin koska tahansa ne rahaan, jos vain voisi vaikka saisin verraittain vähemmän rahaa.

    Saatan olla etuoikeutettu ja olen siitä kiitollinen. Lähtökohtaisesti kyllä vain itselleni.

    Olen samaa mieltä, että täydellinen ihmisten eriytyminen ei ole hyvästä ja yhteiskunnan verkon varaan pudonneille pitäisi jotain tehdä.

    Tykkää

    1. Kiitos mielenkiintoisista ajatuksista ja taustoituksesta!

      Minusta on jännä mitkä asiat tulkitaan ns. syntymälahjaksi ja mikä on sitten itse hankittua. Moni ajattelee esim. että kauneus on synnynnäistä ja missit/mallit saavat kiittää tuuriaan hyvistä geeneistä. Toisaalta taas onhan matemaattinen lahjakkuuskin ainakin osittain synnynnäistä, mutta insinöörejä harvoin tästä ominaisuudesta kadehditaan.

      Siinä olet kyllä 100 % oikeassa, että sinnikkyydellä, viitseliäisyydellä ja ahkeruudella pääsee lähes varmasti aika pitkälle elämässään. Vasta sitten minusta voi kirota huonoa tuuriaan, jos aidosti yrittää (opiskelee, hakee töitä, verkostoituu) eikä siltikään onnistu. Omien lähtökohtien rajoissa (terveys jne) toki.

      Tykkää

    2. Itse työskentelen paikassa, jossa näen paljon niitä, jotka ovat pudonnet yhteiskunnan turvaverkkoon tai jopa sen ulkopuolelle. Monelle on käynyt paska mäihä. Kuitenkin ennen 60 ikävuotta niin noin 20 %;lle meistä tulee joku vakavampi sairaus tai muu onnettomuus, jos satut vielä olemaan huonossa asemassa niin tuollainen sairaus syrjäyttää sinut helposti (esim. masennus, erilaiset kipusairaudet, onnettomuuden seuraamukset jne) sen jälkeen tipahdat yhteiskunnan minimiturvaverkon piiriin. Kyllä sillä hengissä pysyy, mutta kyllä sieltä pois pääseminen on aikamoinen ponnistus, varsinkin ottaen huomioon ne voimavarat jotka niukkuudessa elämisessä menee ihan arkipäivän pyörittämiseen.

      Toisaalta mietin omaa etuoikeutettua elämääni, jonka minulle on suonut syntyminen perheeseen jossa asiat olivat kohtuullisen hyvin niin rahallisesti kuin muutenkin. En joutunut väkivallan kohteeksi lapsena ja minusta pidettiin huolta. Myöhemmin perheeni vaurastui ja minä olenkin hyvällä matkaa taloudellisesti riippumatomaksi. Minäkin olen epäonnistunut monta kertaa ennen tätä hetkeä, mutta koska minulla tuo perheen ja toki yhteiskunnan luoma turvaverkko, joka otti minusta kopin, se ei koitunut kohtalokseni. Jos ei turvaverkko ottaisi kiinni, olisi varmaan itsekkin huomattavasti huonommassa tilanteessa kuin nyt. Moni ei ajattele sitä, miten suuri merkitys tällaisella turvaverkolla on, siksi minusta on kurjaa, että yhteiskuntakeskustelu on mennyt taas siihen, että köyhyys tai turvaverkottomuus on ihmisen oma vika.

      Tykkää

  7. Saakos tähän kommentoida vielä näinkin myöhään julkaisusta? No kommentoin joka tapauksessa! Allekirjoittanut on auki nelikymppinen (viimeinkin) IT-ammattilainen. Sain nimittäin vihdoin noin 18 vuoden työuran jälkeen ensimmäisen vakituisen paikkani. Vakituisen siis siinä mielessä, että en ole töissä rekryfirman kautta tai määräaikaisella sopimuksella.

    Viimeisen vuoden olin jo toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella mutta henkilöstönvuokrausyrityksen kautta. Tätä ennen ura koostui puhtaasti osa-aikaisista ja pätkätöistä. Tähän mahtuu yksi hieman alta neljän vuoden jakso jolloin tein putkeen vuorotteluvapaasijaisuuksia samalle pörssinoteeratulle IT-alan firmalle. Olin jo itse asiassa allekirjoittanut ko. firmalle “tervetuloa taloon pysyvästi” sopimuksen kun uusi esimies purki sen yksipuolisesti ennen kuin se ehti alkaakaan.

    Tätä ennen kaikki sopimukset olivat määräaikaisia osa-aikatöitä. Ansiotulot vaihteli ensimmäiset kymmenisen vuotta bruttona 1000-2000€/kk riippuen vähän siitä miten töitä oli. Tämän em. IT-firman aikana palkka pompsahti ensin noin 2500€ kuukausipalkasta hieman yli kolmen tonnin palkkaan vuorotteluvapaasijaisuusjakson loppupuolella. Baronalle siirtyessä olin puolisen vuotta osa-aikainen ja palkka tippui aluksi vanhoihin lukemiin ja “vakituiseksi” päästyäni nousi 2800€/kk. Olin jo varma etten ikinä pääse vakituiseksi, mutta asiakasyritys arvosti sen verran työpanosta, että otti omille kirjoilleen. Nyt palkka 3400€/kk.

    Kaikesta huolimatta olen aina tuntenut itseni etuoikeutetuksi silloinkin kun tuloja oli vain hieman yli tonnin kuukaudessa. Tämä siksi että sain asua vanhempieni luona pitkälti yli 20-vuotiaaksi ilman että he laskuttivat siitä mitään. Lisäksi vanhempani ovat sen verran iäkkäitä ja vakavaraisia entisiä tehdasduunareita, että rahasta ei ollut koskaan lapsenakaan puutetta. Omasta sijoitusomaisuudestanikin saan kiittää heitä, sillä viikkorahan sijaan vanhempani kerryttivät minulle sijoitusomaisuutta. Tämä auttoi kovasti ensimmäisen kymmenen vuoden ankean työelämäjakson aikana. Etenkin kun oma luonne ei antanut perää pyytää enempää avustusta vanhemmilta.

    Lisäksi oma epävarma työhistoriani opetti minut pihistelemään omille muuttamiseni jälkeen. Vielä nykyisinkin ostan tavaraa vain tarpeeseen, mutta omistusasunnon ostamisen myötä olen myös alkanut harrastamaan akvaarioita – eli hankkinut ensimmäisen ns. “turhakeharrastuksen”. En ole tehnyt elämässäni yhtään ulkomaanmatkaa, vaan säästänyt kaiken ylimääräisen. Lisäksi olen päättänyt elää lapsetonta elämää, koska minulla ei olisi ollut varaa tarjota lapselle samaa mitä vanhempani ovat tarjonneet minulle. Tämän maltilla elämisen jälkeen oma omaisuuteni käsittää 43000€ maksaneen käytännössä velattoman kaksion ja päälle noin 110k€ sijoitusomaisuuden.

    Yhteenveto: etuoikeutettu elämän etuja en kiellä, mutta sopiva annos tuuria ja omia valintoja auttaa myös elämässä eteenpäin. Toki en olisi samassa tilanteessa ilman vanhempieni tukea.

    Tykkää

    1. Kiitoksia mielenkiintoisista taustatiedoista! Näitä juttuja voi hyvin kommentoida vähän julkaisun jälkeenkin 🙂

      IT-hommissa korostuu alan syklisyys. Jos sattuu valmistumaan (tai muuten olemaan varteenotettava työnhakija) nousukaudella, vakiduunin löytäminen on varsin helppoa. Laskusuhdanteessa taas vakanssit ovat kiven alla 😦

      Tykkää

  8. Hei, olipa kiva lukea fiksua ja hieman erilaisempaa pohdintaa! Joskus selailen tämän aiheen blogeja ja valitettavasti 13 tusinasta on keskenään samalla kaavalla kirjoitettuja, kun on yhtä lukenut muista löytyy lähes tismalleen samat asiat ja “pohdinnat”. Nyt sattui positiivinen yllätys, ja tietysti tekee heti fiksumman vaikutelman kun kirjoittaja pystyy pohtimaan asioita myös toisten näkökulmasta.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s