Osakkeet

Minäkö pörssiriippuvainen?

Jos ei ole vihkiytynyt sijoittamiseen, talousasiat saattavat kuulostaa yhtä kiinnostavilta kuin Suomen sääennusteet marraskuussa. Mutta meille talousasioihin hörähtäneille raha ja talous ovat ehkäpä niitä kiinnostavimpia juttuja. Joskus jopa vähän liian kiinnostavia.

Nyt on aika tunnustaa, tai ainakin esittää itselle kysymys: Olenko pörssiriippuvainen?

Omalta osaltani täytyy myöntää, että jossain määrin olen. Vaikka suurin osa sijoituksistani on muualla kuin yksittäisissä yhtiöissä, pörssikursseja tulee vilkuiltua lähes päivittäin. Tavallaan puoliviattomasti, ei varsinaisesti kaupankäyntimielessä, mutta haluan pysyä kärryillä mitä pörssissä tapahtuu. Usein jos suuntaus on ylöspäin, päivän päätteeksi on kiva ihastella vihreinä hohtavia lukuja. Laskupäivänä taas yleensä vältän kurssien vilkuilua, paha mieli siitä vaan tulee.

Tämä on oikeastaan piirre itsessäni, josta haluaisin eroon. Kurssien aktiviinen seuraaminen on kerran jos toisenkin johtanut kauppoihin, vaikka pyhästi aina on tullut luvattua itselle pysyttäytyä indeksisijoittamisessa. Lisäksi tässähän ollaan pitkällä tähtäimellä liikkeellä, riittäisi hyvin katsastaa kurssit kuukausikatsauksen yhteydessä. Tai vielä harvemmin, kerran veroilmoitusta tehdessä ja toisen kerran vuoden lopussa verosuunnittelun merkeissä.

Mutta ei, ihmisiä sitä vain ollaan, ainakaan itse en pysty unohtamaan sijoituksiani tällä tavalla. Kurssien seuraaminen on minulle eräänlaista viihdettä, sijaistoimintaa luppohetkille. Jotkut tutkailevat urheilutuloksia, jotkut taas pelaavat mobiilipelejä. Onko kurssien seuraaminen sen huonompi harrastus? Huonompiinkin asioihin voisi olla koukussa, mutta eihän mikään addiktio hyvästä ole.

Muutamista heräteostoksista huolimatta minulla homma on pysynyt hallinnassa, enkä ole esim. lähtenyt päiväkauppaa tekemään. Nykyiset mobiilipankkisovellukset ovat tosin hiukan katalia, kun toimeksiantoja voi lähettää vaikka kesken bussimatkan. Voisin kuitenkin käyttää kurssien seuraamiseen kuluvan ajan rakentavammin. Lisäksi isot pörssiliikkeet työpäivien aikana vievät keskittymistä itse työtehtävistä, kun kuitenkin ryhtyy pohtimaan mitä on tapahtumassa ja pitäisikö siihen reagoida jotenkin.

Käsi ylös siis, koetteko itsenne pörssiriippuvaiseksi? Jos kyllä, niin koetteko sen ongelmaksi? Hyviä vieroitusvinkkejä? Kerran jo poistin pörssimonitorin luurista, mutta jonain heikkona hetkenä se jotenkin asentui sinne takaisin.. 🙂

 

9 thoughts on “Minäkö pörssiriippuvainen?

  1. Itselläni oli aika narkomaaninen vaihe vajaa vuosi takaperin, Kreikan kriisin käydessä kiivaimmillaan ja puoli vuotta meni selaillessa samoja uutis- ja pörssikurssisivustoja tunnin välein lähes neuroottisesti. Minulla oli kaikki osakkeet käteiseksi muutettuna ja odotin turhaan Kreikkakuvion romahdutavan pörssit.

    Nyt viimeiset puoli vuotta on ollut aika rentoa ja rahat pörssissä tuottamassa niin kuin pitääkin. Käyn tarkistamassa kurssitilanteen muutaman kerran viikossa. Minulla on auttanut muihin harrastuksiin keskittyminen, bloggaaminen ja sijoitusasioiden opiskelu.

    Tykkää

    1. Hyviä vinkkejä. Pitäisi olla muitakin harrastuksia kuin sjoitukset, ja onhan niitä minulla. Pörssijutut on vaan sellaisia, joita voi liian helposti pohtia tylsinä hetkinä. Osto- ja myyntiskenaarioita voisi pyöritellä mielessä loputtomiin, siksi olen pyrkinyt tylsään indeksi-kuukausi-sijoittamiseen.

      Tämä bloggaaminen on oikeasti myös auttanut, vaikka toisin voisi luulla. Blogien seuraaminen ja varsinkin kirjoittaminen ja kommentointi tuo lisäsisältöä muuten hiukkasen kliiniseen harrastukseen 🙂

      Tykkää

  2. Se ehkä kertoo riippuvaisuudesta, kun työaikanakin tulee seurattua kursseja, vaikka tosiaan mitään varsinaista tarvetta sille ei sille ole. Samoin noita tarpeettomia kauppoja tulee varmasti tehtyä. En kuitenkaan koe asiaa ongelmaksi, koska työtehtävät tulee tehtyä ja tarpeettomat kaupat eivät kuitenkaan tule yhtä kalliiksi kuin moni muu harrastus voisi tulla. Sanoisin, että ongelma se on vasta, kun treidaaminen alkaa tulla liian kalliiksi. Nyt pääasiassa olen pysynyt osta ja pidä -strategiassa, joten sanoisin, että riippuvuus on hallinnassa.

    Tykkää

    1. Tosi addiktin perinteinen vastaus, ”käytän mutta tilanne hallinnassa” 😉

      No, eipä auta vinoilla kun samassa veneessä ollaan 🙂 Itselläni on kyse enemmän subjektiivisesta tunteesta. Haluaisin olla yhtä kiinnostunut jostain fiksummasta asiasta kuin pörssikursseista. Lukisin vaikka jonkun työhön liittyvän tai yleissivistävän artikkelin netistä kurssivilkuilun sijaan. Pitää kokeilla josko vaikka joku viikko kykenisi tuohon.

      Tykkää

      1. Kyllähän siihen toki kuluu aikaa, mutta mitä muutakaan sitten tekisin? Tämä on kuitenkin mielenkiintoisin harrastukseni =) Kauppoja tein ennen hieman liikaakin, mutta mielestäni pörssikursseilla ei ollut siihen vaikutusta. Tein vain paljon kauppoja että sai jotain actionia =D

        Tykkää

  3. Minä pyrin olemaan mahdollisimman paljon pois netistä. Näin saisin eniten sitä, mitä luulen että taloudellisella riippumattomuudella tavoittelin. Toisaalta talous asiat kiinnostavat niin paljon, että pakko jostain saada tietoa. Talouslehdet ja kirjallisuus kyllä rauhoittavat tiedonjanoa. Mutta netti on ykkönen. Minulla siis sijoitukset muussa muodossa kuin pörssiosakkeina, eli minulla kyseessä ei ole pörssiriippuvuus. Mutta netissähän sitä sijoitusvertailua kuitenkin tehdään… Silmien sulkeminen on vaikeaa ja ajoittain koen että olen riippuvainen. Nettiä tulee vilkuiltua liikaakin.

    Tykkää

    1. Taloudellinen riippumattomuus on vähän ristiriitainen käsite jos se johtaa tai vaatii pörssi- tai jotain muuta riippuvuutta. Tosin pienempi paha se minusta on joutua seuraamaan kursseja kuin tehdä esim. päivätöitä. Riippuen tietty miten paljon tykkää töistään.

      Mielenkiintoinen blogi sinulla, olet jo pitkällä siellä minne moni meistä on pyrkimässä, pitääkin pistää seurantaan!

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.