Kevensin salkkuani pitkin kevättä, mutta silti toukokuun kevätdippi yllätti. En ole jaksanut laskea tarkkoja prosenttilukuja, mutta varmaan jossain 5 – 10 % lukemissa pyöritään. Absoluuttisesti salkku on pari tonnia laihempi kuin huhtikuussa, joka pitää sisällään parin kuukauden säästötkin, joten pakkasella ollaan ja tukevasti.
Kun pörssissä rytisee, niin yleensä kannattaa kuitenkin olla ostolaidalla. Itse nappasin salkkuuni seuraavia uusia tuttavuuksia:
- Neste. Helsingin pörssin viime vuosien kruunujalokivi, jonka nousukiitoon en valitettavasti (ainakaan aiemmin) päässyt mukaan. Arvostukset ovat korkeat, mutta niin on tuloksentekokyky ja näkymät. Kun splittautunut osake dippasi alle 30 euron, niin nappasin kiinni pienen satsin (50 kpl).
- Kamux. Hieman riskiä ja näkemystä salkkuun – autojobbareita kun salkussa ei aiemmin ollut, eikä kotipörssistä muita alan toimijoita löydykään. Kamux on tippunut jo alkuperäisen antihintansa alle, mutta näkymät ovat lupaavat. Haaviin tarttui 200 osakkeen näyte-erä.
Sitten kun Nordnet taas aktivoi tutun osingot takaisin pörssiin -kampajansa, jossa voi ostella alle 200 euron eriä 1 euron kuluilla, tankkasin hieman Fondiaa ja Aallon Groupia. Kummankin listautumiset olivat niin suosittuja, että IPO:sta jäi liian vähän osakkeita salkkuun pitämään mielenkiintoa yllä. Nyt kumpaakin löytyy n. 1000 – 2000 € edestä. Pääpaino santsauksessa oli Fondiassa, jonka kurssi on sukeltanut jo kahden vuoden takaisiin lukemiin.

Lisäksi päätin palata kryptovaluuttojen pariin pienellä pelipositiolla. Olen seurannut parin vuoden ajan kiinalaislähtöisen Binance-kryptopörssin voittokulkua ja meno on ollut vakuuttavaa. Vakiintuneempien kryptovaluuttojen kurssit hyppivät parhaimmillaan kymmeniä prosentteja päivässä, mutta Binancen oma valuutta Binance Coin (BNB) tuntuu kallistuvan hitaasti mutta varmasti.
Vuodenvaihteessa BNB noteerattiin 6 dollarissa, kun nyt huidellaan jo 30 taalassa. Itse lähdin kyytiin $20 paikkeilla ja tankkasin lisää $30 rajapyykin tienoilla. Positio on nyt noin 10 BNB-kolikkoa, joten lähinnä viihteestä on toistaiseksi kyse.
BNB ei muuten ole ihan perinteinen kryptovaluutta, sillä sitä pystyy oikeasti käyttämään maksuvälineenä etenkin Aasiassa ja tietty kuittaamaan Binancen palvelumaksuja. Binance myös ylläpitää valuutan arvoa ostamalla 20 % voitoistaan BNB:tä ja polttamalla sen. Kryptomaailman vastine siis omien ”osakkeiden” ostolle.
o o o
Yleeensä kesä on pörsseissä rauhallisempaa, mutta suurvaltojen kauppasodankäynnin takia tämä suvi saattaa tuoda mukanaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Itse yritän olla reagoimatta jokaiseen käänteeseen, mutta toki jos ylilyöntejä tulee, niin kannattaa tietty olla hereillä. Jännittävästä tilanteesta huolimatta toivotan rentouttavaa kesää kaikille lukijoille! 😎
Hei,
Olen juuri alkamassa 33 vuoden iässä aloittelemaan sukelluksen sijoittamisen ja säästämisen maailmaan. Tein Nordnettiin tilin ja tutkittuani eri foorumeita ja blogeja mm. sinun, päädyin tällä hetkellä seuraavaan suunnitelmaan:
Superrahasto Tanska 33€/kk
Superrahasto Norja 33€/kk
Superrahasta Ruotsi 50€/kk
Superrahasto Suomi 34€/kk
Handelsbanken USA indeksi 50€/kk
Handelsbanken EU indeksi 50€/kk
Xtracker MSCI AC world UCMS ETF 1C 50€/kk
Lisäksi ostin Nestettä salkkuun n. 500€ edestä
Miltä tämä kuulostaa näin alkuun ja onko muutos ehdotuksia miten käyttää 300€/kk rahastoihin/ETF? Tarkoitus on pitkän ajan säästäminen ainakin n. 15 vuoden päähän.
Kiitoksia jo etukäteen avusta!
TykkääTykkää
Onnittelut hyvästä päätöksestä (aloittaa sijoittaminen)! 🙂
Minusta tuo suunnitelmasi näyttää varsin mainiolta. Superrahastot ja indeksi-ETF:t ovat kustannustehokkaita ja hajautustakin tulee mukavasti.
Usein suositellaan, että länsimarkkinoiden lisäksi salkussa olisi myös kehittyviä markkinoita. Suosittuja ja kohtuuhintaisia ETF:iä näillä alueilla ovat mm. IS3N ja sitten Aasiaan (erit. Australia) keskittyvä SXR1.
TykkääTykkää
Hieno juttu, kiitoksia vastauksesta! Hyvää jatkoa ja tulen seuraamaan blogiasi ahkeraan.
TykkääLiked by 1 henkilö