Osakkeet

Tankkasin Teliaa

Enpä sitten malttanut kovin pitkään pysyä myyntilaidalla. Olin jo pidempään seurannut Telian laskevaa kurssia. Yhtiöllä on ollut tuskien taival Euraasian bisnesten kanssa, jotka ovat nyt myytävänä. Muun muassa Uzbekistanin lahjussyytteisiin johtaneista seikkailuista Telia joutuu maksamaan jopa 12 miljardin Ruotsin kruunun (n. 1,2 mrd €) sakot Hollanin ja USA:n kilpailuviranomaisille. En kyllä ihan ymmärrä miten em. mailla on toimivaltaa entisessä neuvostotasavallassa, mutta monimutkaista on kansainvälinen bisnes.. 🙂

telia-fixed

Telia, joka Suomessa toimii edelleen Sonera-brändin alla, on suoraan sanottuna ollut kertakaikkiaan surkea sijoitus viime vuosina. Kurssi sahasi neljän ja kuuden euron välillä monta vuotta kunnes sitten kesällä 2015 lähti syöksyyn ja kävi alimmillaan 3,5 eurossa marraskuun tienoilla. Kilpakumppani Elisaan verrattuna kehitys näyttää vieläkin karummalta.

Osinkosijoittajan näkökulmasta Telia kuitenkin houkuttelee. Telia maksoi pitkään 3 kruunin osakekohtaista osinkoa, kunnes nyt minimitavoitteeksi on asetettu 2 kruunua. Tämä maksetaan kahdessa erässä keväällä ja syksyllä, joten arvo-osuustilille kilahtaisi noin 10 senttiä per osake ja maksuerä. Näillä luvuilla osinkotuotoksi muodostuu n. 5 %, mitä voidaan pitää varsin hyvänä.

Itse olen kiinnostunut Teliasta myös sen kansainvälisyyden takia. Toki jatkossa toiminta keskittynee taas pohjoismaihin, mutta verrokit Elisa ja DNA toimivat vain Suomessa. Päädyin siis tankkaamaan Teliaa maanantaina 23.1. pienen erän (200 osaketta) hintaan 3,80 euroa. Ennestään minulla oli 300 osaketta, joten nyt positio yhteensä 500 kpl.

Toistaiseksi ajoitus taisi olla ihan hyvä, sillä mm. Inderes nosti juuri osakkeen TOP-3 listalle ja tänään kaupankäynti päätyi reilun prosentin nousussa 3,87 euroon. Tuorein tuomio tuleekin sitten huomenna perjantaiaamuna 27.1. kun Telia julkistaa Q4-tuloksen viime vuodelta.

Sinänsä vanha viisaushan kuuluu, että mieluummin hyvää yhtiötä kohtuuhinnalla kuin huonoa halvalla. Tämä sotii Teliaan sijoittamista vastaan. Toisaalta taas toisen anekdootin mukaan parhaat tuotot tehdään ostamalla hyvää firmaa tilapäisen kriisin koittaessa. Päädyin tällä kertaa noudattamaan jälkimmäistä neuvoa 🙂

Disclaimer: Tämä artikkeli ei ole sijoitusneuvontaa. Omistan em. Telia-osakkeiden lisäksi pienet positiot myös DNA:ta ja Elisaa.

8 thoughts on “Tankkasin Teliaa

  1. Nyt tuli virhe ostos.Itse seurannut kyseistä firmaa 2001 vuodesta asti ”rikastumisen” toivossa :D)). Alas on mennyt koko ajan. Jotenkin tuntuu ettei kyseinen virma muuta tee kun koheltaa. Ymmärtäähän sen , kun on valtioita omistamassa. Itse polttelin näppini ihan kotimaisen suosimisella, esim. Turvatiimi, Biotie ja Talvivaara. Kaksi ensimmäistä oli jänniä tapauksia, tehtiin isoille omistajille osakeanteja ja muita kivoja juttuja. Eräskin virma näistä kerkesi vaihtaa viellä omistajaa ennenkuin olin saanut rahat osakkeista tilille. Tulikivellä menee muuten vaan laman takia huonosti, no ehkä markkinointi vähän mielestäni tökkii. Arvaappa onko luottamus sijoittamiseen korkealla? Nyt pidän osakkeet mitä on ja jos ponnistavat omilleen myön tahi niin kun nykyisin näkyvät tekevän imuroivat eli pakkolunastavat ulkomaiset ostajat. Mutta kannattaa muistaa erään sijoittajan sanat, ”sijoita vain niin paljon kun on varaa hävitä”. Jotenkin tuntuu, että …. .

    Tykkää

  2. Teliaa katselin sivusilmällä itsekin, mutta jotenkin koko tämä Telia-Elisa-DNA-katras tuntuu luotaantyöntävältä. Yleensä innostun ainakin jossain määrin, kun Inderes nostaa jonkun firman TOP3:een, mutta tällä kertaa ei värähtänyt.

    Toivotan kuitenkin onnea tämän kanssa 🙂

    Tykkää

    1. Teleoperaattorit ovat vähän tylsiä, mutta aika vakaita osingonmaksajia. Voi myös olla, että näille firmoille löytyy hommia jatkossa muiltakin toimialoilta (esim. liikenne), jolloin olisi taas kasvua näköpiirissä 🙂

      Tykkää

  3. Hyvä-huono sijoitus on vähän vaikea hahmottaa Teliasta puhuttaessa. Olen ostellut Teliaa yleensä ku se käväisee 4 euron alle. Enkä koe, että sijoitus on huono, koska osinko% on yli 5 ollut koko ajan. Pari vuotta se oli 7% pinnassa. Rikastumisen toivossa toivottavasti kukaan ei teleoperaattoreita osta. Myin omat Elisani vähän yli 30 eurossa, ja sen jälkeenhän se on myös sahaillut samalla tasolla puolisentoista vuotta.

    Nyt Q4 julkaisun jälkeen harkitsen vakavasti Telian osuuden lisäämistä salkussani helmikuussa, koska yritys ei ehkä ole superlaadukas, mutta ei voida puhua myöskään huonosta yrityksestä. Kansainvälisyys vain johtaa automaattisesti lakisotiin. Telia on tällä hetkellä halpa ja maksaa vieläkin parempaa efektiivistä osinkotuottoa kuin Elisa tai DNA. Pitkän tähtäimen salkkuun ehdoton valinta.

    Tykkää

    1. Se on varmaan aika suoraa seurausta noista Euraasian seikkailuista. Jatkossa Telia tulee olemaan tylsempi ja toivottavasti vakaampi sijoitus.

      Mutta oikeaan kyllä osut, että ei tämä mikään pörssin vakain osinkokone ole. Ja sen takia onkin todennäköisesti ale-laarissa nyt.

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.