Off-topic

Lisää lomaa, vaikka väkisin!

Arvasitte oikein, Tursaankin kesäloma on päättynyt ja maanantaina alkaa taas arjen aherrus. Takana kolme viikkoa lomailua kotimaassa niin kaupungeissa kuin luonnon helmassa. Palaan kuitenkin ihan mielelläni töiden pariin, sillä lomailuunkin ”kyllästyy” jossain vaiheessa, vaikka mukavaa lomalla olikin. Nyt parin kesän kokemuksella tälläinen 3 viikon loma on minulle aika optimi, rentoutuu sopivasti muttei pääse veltostumaan. Jos on joku pidempi reissu ohjelmassa, niin sitten 4 viikkoa on tarpeen.

lomarahakuva
Etualalla tuttu saari varmaan monelle, arvaattekos mikä ja miltä saarelta kuvattuna? 🙂

Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti ollut se pointti, vaan haluan ensisijaisesti lomailla myös kesäkauden ulkopuolella. Satun pitämään matkailusta kovasti, mutta Suomen kesä on paljon parjatuista sateista ja sääskistä huolimatta varsin mahtavaa aikaa olla kotimaassa. Evakuoidun täältä siis mieluummin kun taivaalta tulee märkiä rättejä ja auringon näkeminen vilaukselta on kuukauden tapaus.

Optimitilanteessa haluaisin lomailla seuraavasti:

  • 3 viikkoa kesällä Suomessa
  • 1 viikko syksyllä Etelä-Euroopassa
  • 2 viikkoa sydäntalvella jossain, missä on oikeasti lämmintä
  • 1 viikko keväthangilla Lapissa

Yhteensä 7 viikkoa. Ansaitsen vuosilomaa TES:n mukaan normaalit 5 viikkoa vuodessa, joten 2 viikkoa jää uupumaan. Edellisissä työpaikoissa pystyin itse asiassa järjestämään näin paljon lomaa vaihtamalla lomarahat vapaaksi, mutta nykyinen työnantajani ei tätä valitettavasti salli. Myöskin palkattomat vapaat ovat kortilla.

Sitten välähti mieleeni kerettiläinen idea! Työpaikallani on nimittäin joustava työaika, eli voin tehdä tunteja sisään ja pitää niitä vapaana myöhemmin. Normaalisti plussatunteja ei pääse päiväkotirumbassa kertymään, mutta jospa ryhtyisinkin osa-aikaiseksi ja tekisin nimellisesti esim. 6 tunnin työpäivää (80 % työaika). Käytännössä kuitenkin tekisin täyttä päivää, jolloin saisin saldoa kasvatettua ja tuotapikaa lomahaaveet realisoituisivat.

Todennäköisesti työnantaja ei osa-aikaisuudesta innostuisi, mutta alle kouluikäisen lapsen vanhempana minulla on laissa määritelty oikeus lyhentää työaikaa osittaisen hoitovapaan muodossa. Työnantaja saa toki määritellä millä tavalla osa-aikaisuus toteutetaan käytännössä.

Toki tämä operaatio pienentäisi tuloja hieman, mutta olisi varmasti sen arvoista. Enemmänkin mietityttää kannattaako työnantajaa liikaa ärsyttää, mutta mielestäni pienet breikit keskellä talven aherrusta tuovat merkittävästi lisävirtaa ja motivaatiota työntekoon. En ole vielä ajatusta esittänyt pomolle, mutta pitänee harkita vakavasti jos lomasuunnitelmiini heitetään taas hiekkaa rattaisiin.

Mitä ajatuksia herätti? Pidänkö ärsyttävästi kiinni oikeuksistani vai pistänkö vain oikeutetusti kovan kovaa vasten? Tai huomaatteko kenties jotain vikaa suunnitelmastani?

Disclaimer: Tiedostan, että kyseessä on klassinen first world problem, globaalistihan viidenkin viikon vuosiloma on ylellisyyttä. Mutta vapaa-aikaahan me kaikki tässä blogosfäärissä lopulta olemme metsästämässä 🙂 

 

12 vastausta artikkeliin “Lisää lomaa, vaikka väkisin!

  1. Ovela suunnitelma! Riippuu varmaan ihan työnantajasta. Jos työaikasaldon käyttöön on asetettu hirveästi rajoitteita (kuinka paljon saa olla plussatunteja, miten niitä saa käyttää jne.) niin sitten tuo ei välttämättä onnistu ihan tuollaisenaan. Mutta jotain pidennettyjä viikonloppuja saisi ainakin helposti pidettyä? Ja muutenkin lisää vapaa-aikaa?

    Ootko laskenut mitä tuo 80 %:n työaika ihan euromääräisesti tarkoittaisi? Verotushan lieventäisi tulojen menetystä jonkin verran.

    Hyvät nuo optimitilanteen lomat joka tapauksessa 🙂

    Tykkää

  2. Hauska suunnitelma. Ihan ekana kävi mielessä että on melko huvittavaa että vapaa-aikaa pystyy manipuloimaan niin monella eri tavalla (saldo, lomarahavapaa, osittainen hoitovapaa, palkaton). Tässä valossahan on erittäin koomista että sitä tiettyä tapaa johon työnantaja voi vähiten puuttua joutuu metsästämään ja lopullinen ratkaisu saattaa olla epäoptimaalinen kaikille osapuolille.

    Vakavasti ottaen: Jos pomosi on kohtuuden ihminen niin voisi kuvitella että asian väläyttäminen riittäisi siihen että saat tahtosi läpi millä tahansa näistä keinoista. Talotason linjauksienkin takana on poikkeuksetta ihminen joten aina on taho jonka kanssa asioista voi keskustella. Mikäli joudut tosiaan laittamaan kovan kovaa vastaan niin kannattaa tuossa saldokikkailun osalta miettiä seuraava skenaario:

    Työaikasi tippuu 80%:iin. Ainakin omalla alallani on aikoja jolloin on enemmän kiire ja aikoja jolloin on vähemmän kiire. Koska pidät ylimääräisiä lomia, sinun on pakko tehdä ”ylimääräisiä” plussatunteja sisään. Mitä teet jos töissä on hiljaisempi jakso? Olet varmasti samaa mieltä ettei se välttämättä näytä hyvältä että keräät plussatunteja silloin kun tehtävää työtä on vähän. On siis mahdollista että työpanoksesi on jatkossa suurennuslasin alla.

    Älä unohda sitä tosiasiaa, että 80%:n työpanos on paitsi työnantajalle myös sinulle sitoumus. Et voi yksipuolisesti vaatia että saat tehdä minkä verran töitä huvittaa. Joustava työaika itsessäänkin on sellainen juttu mistä työnantaja voi yksipuolisesti joustaa.

    Tykkää

  3. Ensinnä tulee mieleen, että liukuvan työajan rajoitteet voi tulla vastaan. Meillä on esim. että plussatunteja saa kerätä vain 20 ja sen jälkeen tehdyt ylityötunnit katoavat bittiavaruuteen korvauksetta.

    Jos aloitat lyhennetyn työajan niin mites olisi 4 päiväinen viikko? Se on vaihtoehto 6 tuntisille päiville. Yhdistelemällä vapaapäivät lyhempiin arkipyhiin ja muutamiin palkattomiin päiviin, voit melko vaivatta saada viikon tai pari lisää vapaata vuoteen. Esim. pääsiäinen 4pv + lyhennetty työaika vapaata to ja ti = 6pv vapaata.

    Kaikki nämä pitää kuitenkin pomon kanssa sopia.

    Tykkää

  4. Normaali käytäntö lienee tämä: ”Liukumasaldon enimmäiskertymä saa olla työaikalain mukaan enintään +/–40 tuntia. Tästä voidaan poiketa vain valtakunnallisella työehtosopimuksella.”
    Eli et voi kerätä kahta viikkoa vapaata varastoon, mutta viikon kuitenkin. Lisäksi voi olla jotain rajoituksia, kuten että saldo pitää nollata joka kuun vaihteessa tms. Tarkista oma työsopimuksesi/työehtosopimuksesi.

    Tykkää

  5. Kannatan aina lyhennettyä työaikaa sikäli kun se on työn puitteissa mahdollista. Lisääntynyt vapaa-aika, oli se sitten tunti per päivä tai viikko per vuosi, lisää hyvinvointia mukavasti. Yleensä taloudelliset menetykset eivät pienistä muutoksista ole niin suuria kuin voisi kuvitella. Keskituloisella henkilöllä kyse on 200-300 euron nettotuloista kuukausittain. Hyviä pointteja kuitenkin muilta kommentoijilta, lyhennetty työaika ja etenkin joustava työaika saldoineen tuo mukanaan myös uudenlaisen vastuun siitä, miten ja milloin töitänsä tekee.

    Tykkää

  6. Kiitoksia runsaista ja viisaista kommenteista! Meillähän tuo liukuma menee Rijnswandin mainitseman 40 tunnin säännön mukaan. Periaatteessa voisin siis ensin kerätä 40 plussatuntia ja sitten vetää 40 tuntia miinukselle 2 viikon lomalla. Ja sitten taas kerätä nollille tms.

    Lisäksi on ymmärtäkseeni mahdollista siirtää noita liukumatunteja erilliseen työaikapankkiin. Eli kyse on oikeasti vain esimiesten tahdosta. Sopiva joustotapa kyllä löytyy jos vain päästään yhteisymmärrykseen.

    En ole laskenut tarkkaan rahallisia menetyksiä, mutta jotain parin-kolmen sadan luokkaa se todennäköisesti olisi. Oikeasti uskon että eiköhän tuota palkatonta vapaata liikene, jos vain olen tarpeeksi määrätietoinen ja perustelen asian rakentavasti. Mutta nämä temput tietty sitten takaporttina 🙂

    Tykkää

  7. Sääli, ettei työnantajasi jousta. Joustamalla nyt hän ehkä pitäisi sinut tyytyväisenä ja pidempään palkkalistoilla. Ja etenkin elämänlaatusi paranisi. Pystyisitkö lupaamaan pomolle jotain konkreettista tulosta sen vastineeksi, että saisit lomahaaveesi toteutettua? Mitataanko nyt jotain?

    Tykkää

    1. Niinpä. Meillä on jokin firman laajuinen linjaus, ettei lomarahoja voi vaihtaa. Ihmettelen tuota, aiemmissa työpaikoissa on aina voinut.

      Meillä on vähemmän konkreettisia nuo mittarit.. mutta voisihan sitä aina esittää pomolle, että ei tarvitse vähentää työkuormaa loman takia, teen samat jutut tehokkaammin lyhyemmässä ajassa 🙂

      Tykkää

  8. Itse saattaisin saadakin tuollaisen sopimuksen. En kuitenkaan näe tuota vielä tarpeelliseksi sillä haluan kerätä tässä vaiheessa työuraa vielä maksimi palkan =)

    Tykkää

    1. Itse olisin ehkä enemmän huolissani uranäkymistä, osa-aikaisille kun ei välttämättä niin vastuullisia tehtäviä anneta.. protestanttinen työmoraali vielä valloillaan :p

      Olen myös ihan tyytyväinen säästöasteeseni, mutta loman määrään en, joten siksi tämä vuodatus 😉

      Tykkää

  9. Mielenkiintoista pohdintaa. Työnantajan puolelta joustavaa työaikaa ei ehkä ole mielletty plussatuntien keräysautomaatiksi, vaan nimenomaan joustamaan tarvittaessa. Voi olla, että työnantaja/esimies ei katso suopeasti mikäli teet lyhennettyä työaikaa, mutta todellisuudessa kuitenkin täysiä 8 tunnin päiviä.

    Yksi hyvä tapa saada pidempi pätkä lomaa on yhdistää lomapäiviä juhlapäiviin. Esimerkiksi käyttämällä muutaman vapaapäivän joulunpyhien, uudenvuoden ja loppiaisen välissä, voi saada helposti parikin viikkoa lomaa talven keskelle. Tosin vuosina 2016 ja 2017 kalenteri ei ole oikein suotuisa, kun juhlapäivät osuvat viikonlopuille.

    Tykkää

    1. Ihan oikeassa olet, ettei lyhyempää työpäivää ole noin alun perin suunniteltu hyödynnettäväksi. Mutta meillä tuntuu olevan yksi syy tiukkaan lomapolitiikkaan se, että jos yksi saa, niin pitää muidenkin saada. Tämä temppu tarjoaisi työnantajalle hyväksyttävän syyn myöntää minulle enemmän lomaa kuin muille. Aika harva kun kuitenkaan lähtee sen takia työaikaa lyhentämään.

      Juhlapäivien yhdistämistä olen harrastanut aina kun se on ollut mahdollista, mutta tosiaan vaihtelee vuosittain. Pääsiäisen yhteydessä olen onneksi saanut melkein joka vuosi 4 arkipäivällä 1½ viikkoa lomaa 🙂

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.