Osakeannit

Gofore tulossa First North -listalle

Piipahdin torstai-aamuna Helsingin pörssitalolla tarkoituksena selvittää alkuviikosta spekuloitu uusi First North -listautuja. No, eipä tarvinnut sinne asti taapertaa asian selvittämiseksi, lehdistötiedote julkistettiin jo heti aamusta. Uusi tulija on siis it-yhtiö Gofore, joka toimii Suomen lisäksi myös Saksassa ja Britanniassa.

gofore_tarjoilut
First things first, eli tarjolla oli karjanlanpiirakoita ja muffinsseja – ei hullumpi kattaus! Kuva: Sijoittaja-Tursas.

Lehdistötilaisuuteen oli kokoontunut kohtalaisen harvalukuinen (kymmenkunta henkeä plus Goforen & pörssin edustajat) joukko, liekö hurmaava vaakaräntä sitten karsinut vähemmän innokkaita. Sisätiloissa oli onneksi lämmintä ja tarjolla muffinssia & piirakkaa!

gofore_timur_kelmu
Kuvassa Goforen toimitusjohtaja Timur Kärki. Kuva: Sijoittaja-Tursas.

Goforen toimitusjohtaja Timur Kärki kertasi meille yrityksensä vahvuudet: tarjolla on ketterä & solakka, viimeisimpien johtamistrendien mukainen it-kasvuyritys. Henkilöstöltään firma lukeutuu keskisuuriin yrityksiin (n. 350 henkeä), itse bisnes on vielä varsin pientä (liikevaihto n. 30 me), mikä on ihan normaali suhdeluku konsulttitalolle. Omaa tuotekehitystä Goforella ei ole.

Varsinaisia antiehtoja ei ole vielä julkaistu, mutta ankkuriomistajaksi lupautuneet eläkevakuuttajat Varma ja Ilmarinen ovat antaneet sitoutumuksena ehdollisesti siten, että firman markkina-arvo ei ylitä 78 milj. euroa. Luvassa on sekä osakeanti (uusia osakkeita) että vanhojen omistajien osakemyyntiä, mutta näiden keskinäinen suhde ei ole vielä julkista tietoa. Tavoitteena on luonnollisesti myös sitouttaa työntekijöitä, joten henkilöstöanti lienee merkittävässä roolissa. Osinkona tarkoitus maksaa 40 % nettotuloksesta, mikä on kasvuyritykselle hyvä mutta haastava tavoite.

Yritys toimii kattavasti monella toimialalla, mutta leijonaosa (n. 60 %) tulee tällä hetkellä julkiselta sektorilta. Tämä tuo tietty omalla tavallaan vakautta, mutta toisaalta julkishallinnon projekteissa tuntihinnat ovat yleensä yksityistä sektoria matalampia. Lisäksi julkishallinnon projektit ovat usein hallinnollisesti raskaita ja siten vapaudenkaihoisten nörttien näkökulmasta vähemmän houkuttelevia. Profiloituminen julkisen sektorin toimittajaksi ei ole hyvää peeärrää kuumina käyvillä it-rekrymarkkinoilla, minkä takia Gofore ehkä yrittääkin kasvattaa yksityisen sektorin osuutta.

Jos etsii verrokkeja Goforelle, niin ensimmäisenä tulevat mieleen Reaktor, Futurice ja Vincit, joista ainoastaan viimeksi mainittu on listautunut pörssiin. Vincitin listautuminen oli jymymenestys, kiinnostusta tämän tyyppisiin firmoihin selvästi löytyy. Toisaalta IPO-ikkuna on monen mielestä pikku hiljaa sulkeutumassa, jota torstain korjausliike pörssissä kenties jo enteili.

Antiesitettä odotellessa en pysty tarkempaa analyysiä tekemään, mutta lähtökohtaisesti Goforen tapaisten kansainvälisten, ketterien ja henkilöstöä arvostavien yritysten tilauskirjat tuntuvat kasvavan mukavaa tahtia ja rekrytointi on huomattavasti helpompaa kuin perinteisemmillä toimijoilla. Digitalisaatio on edelleen yksi megatrendeistämme, joten mikäli Gofore ja pääjärjestäjänä toimiva Evli eivät sorru ylihinnoitteluun, taidan lähteä mukaan antiin pienellä panoksella.

Oletteko muut kiinnostuneita Goforen annista? Vai ovatko listautumiset jo edellisen kauden juttuja vai häämöttääkö sijoituskassan pohja jo uhkaavasti?

o o o

PÄIVITYS 5.11.2017: Gofore julkaisi antiehtonsa perjantaina. Niiden mukaan annin koko on noin 21 milj. euroa ja listautumishinta 6,35 € / osake. Noin puolet annista koostuu uusista osakkeista ja noin puolet vanhojen omistajien osakemyynneistä. Itse suosin anteja, joissa osakemyynnit ovat selkeästi sivuosassa, mutta on tämä huomattavasti tervehenkisempi jako kuin esim. Terveystalon ja Rovion anneissa.

Analyytikot ja aktiivisijoittajat ovat todenneet hinnoittelun olevan aika linjassa verrokkien suhteen. IPO-alennusta ei kuitenkaan hinnassa selvästikään ole. Sijoituspäätös kannattaakin tehdä sen pohjalta, miten uskoo Goforen tapaisten ketterien konsulttitalojen pärjäävän tulevaisuudessa. Minimimerkintä 150 osaketta (n. 952 €) ei välttämättä ole huono veto tässä digitalisoituvassa maailmassa.

8 vastausta artikkeliin “Gofore tulossa First North -listalle

      1. Nopeasti lukien näiden kehitys kuitenkin ollut aika vakaata. Ylihinnoittelu on se ainut pelko tosiaan tässä – muutoin menee kyllä vähän enemmänkin lappuja kiinni.

        Tykkää

Kommentointi on suljettu.