Ihan alkuun todettakoon, että ei, en ostanut Bitcoineja. Niiden kurssi on laukannut nyt niin kovaa vauhtia, että epäilen suunnan olevan seuraavaksi alaspäin. Mutta niinpä sitä totesin jo tuossa alkuvuodesta, kun kurssi oli jossain 700 euron tuntumassa. Nythän huidellaan kahden tonnin paremmalla puolen.
Toisekseen propsit otsikosta tietysti one-and-only Osinkokunkulle, joka juuri bloggaili omasta tutustumisretkestään kryptojen kiehtovaan maailmaan. Ostin kuitenkin omat bittikolikkoni ennen ko. jutun julkaisua, joten turha siis minua apinoinnista syyttää! 🙂
Mutta asiaan. Monihan pitää kryptovaluuttoja pyramidihuijauksena ja kieltämättä vastaavia piirteitä löytyy – ensimmäiset rikastuvat kun seuraavat maksavat viulut. Kryptoja löytyy nykyään niin moneen lähtöön, joista varmasti osa on luotu ihan vain tienausmielessä. Oli miten oli, ei voi väittää etteikö kryptovaluutoille olisi tilausta, niiden markkina-arvot ovat jo sen verran kunnioitettavia!

Mihin alt-coiniin Tursas sitten sijoitti? Tässäpä omat äärimmäisen sofistikoituneet valintani:
- Ether (ETH): Ethereumin ympärille ehkä muodostuva smart contract -infrastruktuuri saattaa (huom: saattaa) nostaa tämän kolikon arvoa vielä huimasti. Kurssi huitelee jo 200 euron tuntumassa, joten ostin vain yhden eetterilantin.
- LiteCoin (LTC): Tämä krypto on lähimpänä Bitcoinia toteutukseltaan ja markkina-arvoltaan. Toisaalta samasta syystä en usko kovin suureen nousupotentiaaliin. Ostin näitä kaksi kappaletta noin 40 euron kappalehintaan.
- Ripple (XRP): ”Toi on hyvä, osta niitä!”, totesi veljeni kun olimme krypto-ostoksilla. Kuulemma joku oli sanonut, että reaaliaikaisiin maksuihin erikoistunut Ripple on lupaava tapaus ja sitä kannattaisi seuraavaksi ostaa. Voin siis velipoikaa kiittää, kun parin vuoden päästä ostan sijoituskämpän sadalla XRP:llä, jotka sain tililleni n. 17 eurolla… tai sitten en, mutta enpä kamalasti voi menettääkään!
Kryptoissa mukavaa on se, että ainakaan käyttämässäni Kraken-bittipörssissä ei ole minimipalkkioita, vaan maksut menevät prosentuaalisesti. Pienetkin ostokset ovat siis järkeviä.
Kuten siis ehkä huomasittekin, aika randomilla näitä tuli osteltua. Enkä oikein näe parempaakaan taktiikkaa – seuraavan hype-krypton veikkaaminen kun on aivan arpapeliä. Halusin vain ymmärtää paremmin miten kryptot toimivat ja paras keino siihen on laittaa vähän pelimerkkejä sisään, niin pysyy mielenkiinto yllä.
Toiseksi tykkään ajatuksesta, että minulla on valuuttaa, johon millään viranomaisella ole sananvaltaa. Ei sikäli että olisin mitään hämärähommia suunnittelemassa, mutta tulevaisuuden oloistahan ei koskaan tiedä. Vähän siis vakuutusmielessä olen liikkeellä kuten kulta-ostostenikin kanssa. Tällä hetkellä bittikolikkoni ovat vielä Krakenin uumenissa, mutta fiksua olisi varmaankin siirtää ne sieltä omaan bittilompakkoon.
Mitäs tuumaatte, onko Tursas aallonharjalla vai auttamattomasti jälkijunassa? Jos Bitcoinin arvo kovasti kyykkää ensi kuunvaihteen päivityksen myötä, saatan innostua vielä ostamaan jokusen kymmenyksen. Vinkkejä muista varteenotettavista alt-coineista otetaan vastaan, lupaan olla ottamatta niitä liian tosissani! 😉
Extra special disclaimer: Kuten yleensäkin, luet tätä sivustoa omalla vastuulla. Mutta sanottakoon vielä erikseen, että näiden kryptovaluuttojen kanssa riski pääoman menettämiseen on perinteistä sijoitusta suurempi!
Syöpä leviää, aaaa! Hehe, no ei vaan. En itse ymmärrä kryptovaluuttoihin sijoittamista juuri sen takia, ettei maailmassa ole yhtään ihmistä, joka osaa ennustaa niiden suunnan. Panoksesi ovat hieman keskimääräistä pienemmät, joten riski on tietysti suhteellisen pieni, mutta silti jotenkin… Ei ymmärrä. Ehkä olen liian vanha ymmärtämään näitä nykymaailman hömpötyksiä näin 26-vuotiaana.
TykkääTykkää
Niin en minä näihin tosiaan suuria summia pistäisi. Tällä hetkellä sisällä on vajaa 300 euroa, joka vastaa noin promillea sijoituksistani. Sen verran voi hyvin sijoittaa opettelumielessä riskipitoisempiinkin juttuihin 🙂
Väitän kuitenkin, että kryptot ovat tulleet jäädäkseen. Eri asia vain, että mikä niistä on milloinkin pinnalla, mikä romahtaa jne.
TykkääTykkää
Todennäköisesti hyviä lyhyenajan sijoituskohteita. Kannattaa kumminkin perehtyä muihinkin vaihtoehtoihin, luulen top 10 kryptovaluutan nousevan lähiaikoina, mutta yksikään niistä ei ole mielestäni voittaja. Tai sitten en ole muutamassa vuodessa vieläkään ymmärtänyt niistä mitään.
Tosiaan itse oletan niiden olevan lyhyen aikavälin sijoituksia johtuen siitä, että ihmiset ostavat niitä samasta syystä, kuin itsekkin ostit. Ei oikein tiedetä mihin nyt oikeasti kannattaisi sijoittaa, mutta muutkin sijoittavat näihin. Perehtyä kannattaa kumminkin muihinkin ja pyrkiä ymmärtämään mitä muut voisivat tarjota. Tai sitten vain pitää silmällä tapahtumia kyseisissä valuutoissa ja seurata mihin niiden suosio ne vie. Potentiaalia kryptovaluuttamarkkinoilta kumminkin vielä löytyy hurjasti.
En tiedä oletko lukenut paria kirjoitusta mitä itse kirjoitin, mutta aikanaan sijoitin itse Digibyteihin. Niiden teknologia on aina pysynyt vauhdissa mukana, mutta jostain syystä ne pääsivät vasta lähiaikoina suosioon ja sitten paniikki iski. Ne ovat kumminkin noin 5500% arvokkaampia kuin alkuvuonna, jos nyt laskin oikein nopeasti. En yritä väittää, että ne ovat juuri oikea sijoituskohde. Huomautan vain, että oikea potentiaali piilee ihan muissa valuutoissa kuin suosituimmissa, syystä tai toisesta.
TykkääTykkää
Näinhän se menee. Ne kolikot missä on suurin suhteellinen potentiaali ovat suurelle yleisölle tuntemattomia. Tuhannen taalan kysymys on tietty se, miten osata poimia juuri ne 🙂
Noista Digibyteistä en olekaan kuullut, pitääpä tutustua, kiitokset vinkistä!
TykkääTykkää
Tosiaan ei ole tarkoitus suositella niitä niinkään, huomauttaa vain, että potentiaali todennäköisesti on aivan muualla. Itse keskitin kaikki louhintani niihin 2014 tai 2015, aivan varma en enää ole milloin, mutta huomasin silloin, että muiden sen ajan valuuttojen tulevaisuus ei ollut kovin varma eikä Digibytekaan nyt niin suuresti eronnut siinä vaiheessa, mutta sijoitin valuutan kehittäjiin. Ajattelen virtuaalivaluuttoja bisneksenä. Vaikka ihmiset kuinka sanoisivat, että haluavat parantaa maailmaa, niin ei kukaan voi kehittää virtuaalivaluuttaa täyspäiväisesti ilman, että bisnes sen ympärillä toimii. Digibyte on esimerkki siitä että kehittäjät ovat mahtavia ja ovat onnistuneet tekemään virtuaalivaluutoista itselleen bisneksen. Se heijastuu tuotteeseen myös.
Monet kumminkin ovat eri mieltä kanssani Digibyten tulevaisuuden näkymistä, mutta jos itse ei ymmärrä niin kannattaa sijoittaa yritykseen joka ymmärtää 🙂
TykkääTykkää
Hyvä, nyt voit turvallisesti seilata taas muodin aallonharjalla 😀
TykkääTykkää
Missäpä ne mammonat olisi paremmassa tallessa kuin merihirviön (krakenin) mahassa 😀
TykkääTykkää
Miten sitten kun myyt kryptot mijoonalla? Jääkö verottaja rannalle ruikuttamaan vai pitääkö kryptojenkin myyntoivoittotuloista maksaa veroja kuten normi osakkeissa ?
TykkääTykkää
Verotus on vielä vähän oikukas, mutta kyllä verottaja pakottaa maksamaan. Se, että kuinka paljon joudut maksamaan on vielä epäselvää ja tuntuu, että jokainen tapaus on yksittäinen. Mutta ilmeisesti jos maksaa kiltisti 30% niinkuin muistakin voitoista niin asia on sillä selvä.
TykkääTykkää