Päivitin hetki sitten salkkuni tilanteen viimeisimpien pörssikurssien perusteella. Ensimmäistä kertaa nettovarallisuuteni nousi 200 000 euron paremmalle puolelle. Koska pyöreät luvut ovat aina kiehtovia, kelataanpa mitä tuolla summalla voisi esimerkiksi ostaa:
- 19 m2 yksiön Punavuoresta
- 150 m2 omakotitalon Oulusta
- hirsimökki saaresta Päijänteeltä
- luksus-Mersun (feat. Elastinen)
- HSL-seutulipun 2 000 kuukaudeksi eli n. 160 vuodeksi
- Kympin lounaita 20 000 päiväksi eli n. 50 vuodeksi
- Noin 200 000 litraa maitoa, slurpsista!
Ihan pätevä summa valuuttaa siis. Tosin huomattava on, että varaa olisi vain yhteen näistä esimerkeistä, ei kaikkiin. Se vaatisi jo toista miljoonaa euroa, jonka verran löytyy muun muassa pokeritähti Jens Kyllöseltä. Jens tosin tuumaili uusimmassa Arvopaperissa, että ei hänenkään hilloilla vielä mieleistä kämppää osteta, vaan pitää laittaa raha poikimaan.

Kaikki on suhteellista ja näin on etenkin rahan kanssa. Parisataa tonnia on yhdelle pikkuraha ja toiselle omaisuus. Itse näen tämän vain yhtenä merkkipaaluna matkalla vaurastumiseen. Otsikon kysymys on tietenkin retorinen, aion jatkaa säästämistä ja sijoittamista samaan tapaan kuin ennenkin. Mutta mitäpä mieltä te lukijat olette, onko 200 000 euroa vielä paljon, vähän vai jotain siltä väliltä? Time to party vai palataanko asiaan puolessa miljoonassa? 🙂
Onneksi olkoon! Onhan tuo ainakin saavutus, toiset vain unelmoivat raaputtavansa tuollaisen summan arvasta, tuhlatakseen sen sitten johonkin ties mihin. Mielestäni 200 000€ on suuri raha.
TykkääTykkää
Kiitokset onnitteluista! Onhan tuo ihan tukeva summa. Ehkä tuo vertailu 19 m2 yksiöön ei tunnu vielä kovin pramealta, mutta taitaa enemmän kertoa Helsingin kantakaupungin hintatasosta… 😀
TykkääTykkää
Onneksi olkoon. Valtava summa rahaa. Seuraavat sadat tuhannet kuulemma tulevat sitten nopeammin kasaan. Omalla kohdallani 200 -> 300 heilahti todella nopsaan. Eli eiköhän sitä kannata odottaa, kunnes rahaa on riittävästi ettei tarvitse enää siitä murehtia. Oma lukuni on tällä hetkellä 771 000 €. Siihen pitää vielä yli tuplata omaisuus, mutta sehän menee ihan muutamassa vuodessa 🙂
TykkääTykkää
Kiitokset onnitteluista 🙂 Näinhän se kuulemma on, että eka ”satanen” on se vaikein!
TykkääTykkää
Onhan se iso raha. Mulle. Tuo ois epämääräisenä tavoitteena omistaa sitten kun eläköidyn, periaatteessa pitäisi pystyä säästämään (ja sijoittamaan) mutta saa nyt nähdä millaisia kommervenkkejä elämä tuo eteen.
TykkääTykkää
Täytyy muistaa, että minulla ei toistaiseksi ole omistusasuntoa, vain sijoitusasuntoja. Eli moni velattoman omistusasunnon omistaja on yhtä varakas. Mutta semi-varakkaitahan tässä ollaan, ei siitä mihinkään pääse 🙂
Tsemppiä sinullekin säästämiseen ja sijoittamiseen, se palkitsee pitkässä juoksussa!
TykkääTykkää
Onnea suuresta virstanpylväästä! Mielestäni jokaista noin hienoa pyöreää summaa pitää juhlistaa. Itse ainakin aion kunhan ensimmäinen 100 000 euroa täyttyy joskus. Suomestakin löytyy monia, jotka eivät koskaan pääse lähellekään kyseistä nettovarallisuutta.
TykkääTykkää
Kiitokset onnitteluista! Jotenkin sitä ei ”uskalla” juhlia kun päähän on iskostunut perisuomalainen ”itku pitkästä ilosta” -ajattelutapa, eli varmasti joku pörssiromahdus iskee ja taas tiputaan alle kahden sadan.. mutta ehkäpä se pitää vain nähdä ostotilaisuutena 😉
TykkääTykkää
Onnea pyöreiden kunniaksi 😀
TykkääTykkää
Thanks pal! 😉
TykkääTykkää
Hieno luku! Onko sijoituspääoma kertynyt palkkatuloista pääosin vai perinnöstä?
TykkääTykkää
Palkka- ja pääomatuloista. Perintöjä en ole saanut, vain 15 k€ vanhemmilta rahalahjana pari vuotta sitten.
TykkääTykkää
Onnittelut merkkipaalusta! Kerrohan kuinka juhlistit sitä?
TykkääTykkää
Terassilla firman piikkiin 😉
TykkääTykkää
Mitäs nyt?
Ei mitään. Jatkat samaan malliin. Niin tein itsekin kun 200k € posahti. Tällä hetkellä pari vuotta myöhemmin 340k € kasassa.
TykkääTykkää
Aika rivakkaasti sinulla pääoma melkein tuplaantunut! Katotaan miten meikäläisen käy 🙂
TykkääTykkää
Onnitelut! Itselläkin poksahti 200 k€ juuri eli huhtikuun lopussa.
TykkääTykkää
Kiitos vaan ja onnittelut sinnekin päin! 🙂
TykkääTykkää
Huh vaan että heilahti! Kuulostaa hyvin hyvin kaukaiselta. Pitäisi varmaan tavoitella tuota 🙂
TykkääTykkää
Sitten kun vauhtiin pääsee, niin saattaa pyöreät luvut tulla vastaan yllättäenkin.. 🙂 Tsemppiä säästöjen kerryttämiseen sinullekin!
TykkääTykkää
200k on paljon rahaa, ainakin työttömälle. Jollekin elastiselle sitten taas taskurahaa jota ei edes huomaa jos putoaa takataskusta. Tsemii rikastumiseen, perässä tullaan!
TykkääTykkää
Kiitokset! Näinhän se on, erittäin suhteellista. Isolle osalle maailman väestöstä olisin upporikas. Täällä korkeiden hintojen luvatussa maassa vain pikkuvarakas 🙂 Tsemppiä myös sinulle sijoituksiin!
TykkääTykkää